Suomalaiset.

Jokainen päivä on Kotona Kotimaista -päivä.

Tehtävämme jatkuu ja sivustomme sekä yhteisömme elää. Kiinnitä huomiota valintoihisi. Tue kotimaisia yrityksiä, lähituotantoa, lähipalveluita, kulttuuria ja viihdettä. Tee hyviä tekoja, auta niillä keinoilla joilla pystyt. Jaa tukitoimesi sosiaalisessa mediassa #kotonakotimaista-tunnisteella. Meidän yhteisellä tekemisellä on merkitystä, pienetkin valinnat ovat silloin suuria ja jokainen päivä on Kotona Kotimaista-päivä.

#kotonakotimaista – Tue, tee, jaa

HP Parviainen

Näinä vaikeina aikoina on tärkeää tukea toinen toistamme. Se voi olla puhelu lähimmille tai ostos paikalliselta pientoimijalta. Yhtälailla kotimainen viihde tarvitsee tukea, sitä voi helpoimmillaan tukea avaamalla television kotona.

HP Parviainen

Janni Hussi

Koen, että on ensisijaisen tärkeää olla mukana talkoissa kantamassa omaa korttaan kekoon tällaisten hyökyaaltojen edessä. Siksi äänestän lompakollani ja kohdistan ostokseni kotimaisiin yrityksiin. Toivon ja rohkaisen jokaista toimimaan samoin omien resurssien sallimissa rajoissa.

Janni Hussi

Jaana Pelkonen

Kotimaiset pienyrittäjät/yritykset tarvitsevat meitä kaikkia nyt enemmän kuin koskaan. Ostamalla, käyttämällä palveluja, syömällä ja juomalla kotimaista tuemme kullanarvoisia toimijoitamme. Samalla saamme nauttia puhtaista ja laadukkaista tuotteista nyt ja jatkossakin. Yhdessä voimme vaikuttaa! Ei jätetä yrittäjiämme yksin.

Jaana Pelkonen

Pippa Laukka

Suomalaisten vahvuus on sitkeydessä ja yhteenkuuluvuuden tunteessa. Näinä aikoina on tärkeää, että me kaikki voimme tukea pienillä teoillamme suomalaista hyvinvointia. Arjen valinnoissa omalla kohdallani se merkitsee ennen kaikkea sitä, että tuen paikallisia ja kotimaisia yrittäjiä aina kun se on mahdollista.

Pippa Laukka

Vappu Pimiä

Olen itse suomalaisten pientoimijoiden tuotteiden suuri fani ja olen käyttänyt niitä arjessani paljon. Olen tuonut niitä myös esiin ja saan toistuvasti kysymyksiä missä kulloinenkin toimija sijaitsee tai mistä niitä saa ja tässä hankkeessa me kaikki voimme jakaa sitä tietoa tehokkaasti. Tässä ajassa on erityisen tärkeää, että takaamme suomalaisten tuotteiden saatavuuden jatkossakin, siksi meidän täytyy erityisesti panostaa nyt niiden hankintaan! Haastankin kaikki suomalaiset hankkimaan jotain lähituotetta ja kertomaan siitä muillekin!

Vappu Pimiä

Löydä lähin pienyrittäjäsi

Verkkokauppapienyrittäjät

1981 Helsinki

1981 Helsinki on ekologinen ja eettinen vaatemerkki. Valmistamme kaikki omat tuotteemme kotimaassa, suurimman osan Helsingissä. Meillä on kivijalkamyymälä Helsingin Vaasankadulla jossa myymme oman merkkimme lisäksi myös vintage-vaatteita ja asusteita. Nyt olemme avanneet myös omien tuotteidemme verk...

http://1981helsinki.selz.com

2 x ilo

2 x ilo on skandinaavisia paperituotteita (julisteet, kortit, kalenterit, tarrat, jne.) herkällä twistillä. Painettu vastuullisesti Suomessa. 2 x ilo nimi tulee sanonnasta “jaettu ilo on kaksinkertainen ilo”. Haluamme valmistaa tuotteita, joiden avulla kerrot helposti välittäväsi ja ne toimivat oiva...

https://2xilo.fi

4 Me Oy

Shop4me.fi on kotimainen verkkokauppa, joka toimittaa asiakkailleen erilaisia liikuntaan liittyviä välineitä, rannelaitteita, kompressiotuotteita, kehonhuoltovälineitä ja lisäravinteita. Kasvatamme myyntivalikoimaamme koko ajan.

https://shop4me.fi/

76 Blouses

Kauniita vaatteita kaiken ikäisille ja kokoisille naisille. Koot 34-58. Turvallinen, nopea ja palveleva verkkokauppa.

HTTPS://www.76blouses.fi

Aala Finland Oy

Aala on lastenvaatteiden, sisustus- ja lifestyletuotteiden verkkokauppa sekä myymälä Seinäjoella.
Jouduimme sulkemaan myymälän toistaiseksi tällä viikolla, mutta verkkokauppa palvelee normaalisti.

https://aala.fi/

Agli

Agli myy kotimaisia, kestäviä ja hauskoja sukkia. Aglin visio on ehkäistä ilmastonmuutosta ja samalla tuoda illa jokaisen elämään.

Https://agli.fi

Aistituote.fi

Tarjoamme laadukkaita, tutkittuja ja turvallisia tuotteita erilaisiin aistihäiriöiden ongelmiin. Tuotteemme ovat toimivia apuvälineitä erilaisiin toimintaympäristöihin esimerkiksi koteihin, päiväkoteihin, kouluihin sekä muiden kuntouttajien käyttöön. Kauttamme saatavat tuotteet ovat sopivia apuvälin...

https://kauppa.aistituote.fi/

AITO Hyvän olon kauppa & Hyvinvointiklinikka Kemi

Verkkokaupastamme löydät vuosien kokemuksemme pohjalta valitsemamme laadukkaat lisäravinteet, ravintolisät sekä muut terveyttäsi ja kokonaisvaltaista hyvinvointiasi tukevat aidosti parhaat tuotteet.

https://aitolo.fi/

Alarace oy

Mk- ja Mp-tarvikkeet ja varaosat, huolto, iskarihuolto.
Myös mönkijät ja veneet.
Kilpailutoiminta

https://www.alarace.fi

Alava Shop

Olemme Äkäslompolossa 2019 avattu arktinen muodin ja lifestylen moderni koti, kestävillä ja villisti sivistyneillä arvoilla. Alavasta löydät suomalaiset tarkoin valikoidut tuotemerkit parilla ruotsalaisella lisämausteella sekä myös lappilaisia tuotteita.

https://www.alavashop.com/

AliasEDU

AliasEDU on luovien alojen koulutukseen erikoistunut palvelu. Se tarjoaa verkossa katsottavia online koulutuksia esim. valokuvaukseen, kuvankäsittelyyn, videotuotantoihin ja luovuuden kehittämiseen.

Nyt saat KAIKKI meidän tekemät koulutukset valokuvauksesta ja kuvankäsittelystä yhteishintaan 99€...

https://www.aliasedu.fi/99

Alnilam

Lahjakauppa tähtitieteestä, karttapalloista, scifistä ja steampunkista innostuville

https://www.alnilam.fi

Altair Design

Altair Design, yhden naisen käsityöyritys Pohjois-Savossa, Iisalmessa. Pehmoiset merinovillaa sisältävät langat värjätään käsin happoväreillä kotioloissa. Valikoima vaihtelee jonkin verran, eikä kaikkia värikartan värejä ole aina saatavilla.

https://holvi.com/shop/altairdesign/

Amppeli / Lahjapuoti

Pirjon korut valmistaa pääasiassa Avainnauhoja, Heijastavia Laukkukoruja, Neuleklipsujä nimeltään; Kliffa Klipsu sekä jonkin verran korvakoruja.

http://www.lahjapuoti.com

Animalcare HB

Kokonaisvaltaista hyvinvointia lemmikeille, Leucillin antiseptinen liuos ihon puhdistukseen ja iho-ongelmien hoitoon.

https://www.animalcare.fi

Anique Lapland

Ota mukaasi pala minun Lappiani!
Korut ovat intohimoni ja Lapin luonto rakkauteni. Saan yhdistää rakkaat asiat yhteen. Koruissani kannan aina palan pohjolaa mukanani minne menenkin, ja toivon, että myös sinä voit kokea korujen ja tekstieni kautta samaa.

https://anique.fi/

Anjalin Lanka- ja käsityöliike

Perinteinen käsityöliike, josta löydät kattavan valikoiman lankoja ja käsityötarvikkeita pitkäänkin kestävän kotoilun ajankuluksi.

https://www.anjalin.net

Annala Oy

Kotimaisia huonekalu- ja sisustuskankaita kutova perheritys jo yli 100 vuoden ajan!

https://www.annala.fi

Annival - sisustus ja naisten muoti

ANNIVAL INTERIOR - kodinsisustamisen ja naisten muodin lifestyleliike Muuramekeskuksessa, 9-tien varrella lähellä Jyväskylää sekä verkossa www.annival.fi .
Tarjoamme sinulle johtavat brändit Tanskasta, Ruotsista, Hollannista... mm. Riviera Maison, Balmuir, Greengate, Masai, Laurie, Mos Mosh, Ajlajk...

https://www.annival.fi

Anton Leivo

Kotimaista designia luontoaihein. Moderneja asusteita ja koruja kierrätetyistä jalometalleista. Myös tilaustöinä.

http://www.antonleivo.com/

Apollo Kaihdin ja Markiisi

Olemme auringonsuojatuotteiden - ja kaihtimien valmistaja, jonka päätuotevalikoima kattaa markiisimallit ikkunoihin, terasseille, lasikatteisiin viherhuoneisiin; kaikkialle mihin tarvitaan ulkoista auringonsuojaa ja ikkunan sisustusta.

https://apollokaihdin.fi/

Apollo Kaihdin ja Markiisi Oy

Rullaverhot, pimennysverhot, markiisikankaat ja paljon muita kodin auringonsuojaustuotteita kätevästi tilattavissa verkkokaupasta. 5 vuoden takuu, nopea toimitus ja tietysti Avainlippu!

https://apollokaihdin.fi/verkkokauppa/

Arctic Warriors

Valmistamme Lapin puhtaista ja tutkitusti vahvoista ja aromikkaista yrteistä ja marjoista 100 % luonnollista kotimaista superfoodia. Kotitilamme on Rovaniemen Narkauksen kylällä. Ostamme raaka-aineita myös muilta lappilaisilta pienviljelijöiltä ja villiyrttien kerääjiltä sekä työllistämme paikallist...

https://www.arcticwarriors.fi/kauppa

AriHilly

Teen käsin suomalaisesta puusta lähinnä perinteisillä työmenetelmillä upeita sisustukseen sekä lemmikeille liittyviä tuotteita

http://arihilly.com

Asemakylän Verstas

Verstaallamme valmistuu upeita uniikkeja puutuotteita sisustukseen ja aikaa kestäviksi käyttöesineiksi. Kaikki tuotteemme valmistuvat osaavan puusepän käsissä Lempäälän Asemakylässä. Jokainen tuote on huolellisesti suunniteltu ja valmistettu, puun luonnetta kunnioittaen.

https://www.asemakylanverstas.fi/

Askartelukulma Matikainen Oy

Askartelukulma on käsillä tekevän ihmisen unelmakauppa! Laaja valikoima askartelu- ja taiteilijatarvikkeita. Kivijalkamyymälä Kuopion keskustassa, verkkokauppa on aina auki! Monipuolinen valikoima ja aina nopea toimitus.

https://www.askartelukulma.fi

ASMI

ASMI on Kuopiolainen yhden naisen yritys joka valmistaa käsityönä koruja sekä laukkuja puhjenneista fillareiden ja työkoneiden sisäkumeista. Laukkuissa hyödynnetään myös turvavöitä olkahohnoina ja joihinkin malleihin on päätynyt myös pätkä jakopänhihnaa. ASMIn Laukut ei hätkähdä räntä tai vesi sadet...

https://www.asmi.fi/

Ateljee Keltainen Talo

Kahden kuopiolaisen naissuunnittelijan pienyritys suunnittelee ja myy persoonallisia, kotimaisena lähituotantona valmistettavia sisustus- ja käyttötuotteita, jokapäiväisen arjen ilostuttajia tekstiileistä printteihin. Kaikki tuotteet syntyvät Keltaisen Talon omalla piirustuspöydällä, valmistuvat mah...

http://www.ateljeekeltainentalo.com

Aukia.fi

Aukia.fi nettivaatekauppa yhdistää jo vuodesta 1956 toimineiden suomalaisten Aukia-vaatemyymälöiden perinteet sekä suomalaisten asiakkaiden tyylin.

Valikoimissamme on monia kotimaisia vaatemerkkejä kuten STI, Marimekko, Lille Clothing, Makia, Billebeino, Balmuir, Pura, Superyellow ja Joutsen.
...

https://www.aukia.fi/

Automaalit.net

Automaalit.net on luotettava suomalainen automaalien myyntiin erikoistunut verkkokauppa. Meiltä voit tilata laadukkaat automaalit netistä edulliseen hintaan ja jopa ilmaisella toimituksella. Saat tilattua automaalit suoraan lähimpään Matkahuoltoon helposti ja luotettavasti. Palvelemme myös yritysasi...

http://www.automaalit.net

AutoMasa

Audio-, video- navigointi- ja sähköteknistenlisävarusteiden myynti moottoriajoneuvoihin. Meiltä löydät mm. laadukkaat navigaattorit, peruutuskamerat, kojelautakamerat, vikakoodinlukijat eri käyttötarkoituksiin ja tarpeen mukaan. Katso lisää ja kysy asiantuntijalta.

AutoMasa palvelee kivijalkaliik...

https://www.automasa.fi

Baestyle Oy, Yeppo

Yeppo on suomalais-korealainen kauppa, joka tarjoaa viimeisimmät trendit k-beauty, k-fashion ja k-pop alalta. Korealaista ihonhoitoa, asusteita ja koruja saman katon alta!

http://www.yeppo.fi

bCurious

bCurious valmistaa ja myy persoonallisia korvakoruja ja riipuksia persoonallisille aikuisille.

https://bcurious.fi

Bedaprint

BEDAPRINTILTÄ LÖYDÄT SUOMESSA SUUNNITELLUT JA PAINETUT PRINTTI- JA KORTTISARJAT SEKÄ NYKYAIKAISET KIRJONTAMALLIT JA -PAKETIT

https://www.bedaprint.fi

Biokia

Nauti marjoista helposti ja hauskasti! Biokian luomumarjatuotteet muuttavat arkirutiinit ylellisyydeksi ja herkut hyviksiksi. Hellävaraisesti käsitellyt tuotteemme ovat täynnä ravinteita ja makua. Ne ovat ihania erityisesti aamiaisella, josta saat energiaa iltaan asti!

https://biokia.fi/

Blaa

Suomessa ja Euroopassa valmistettuja vaatteita koko perheelle. Aina eettinen ja ekologinen valmistus ja materiaalit.

http://www.blaa.fi

Blaa Oy

Suomessa ja Euroopassa valmistettuja vaatteita koko perheelle. Aina eettinen ja ekologinen valmistus ja materiaalit.

http://www.blaa.fi

BN Labs Oy

Kirkkonummella valmistettua, pakattua ja myytyä luonnonkosmetiikkaa laadukkaista raaka-aineista.

https://botanicanordica.com

Bobbi

Koirien oma lifestyle kauppa. ♡ Paljon tuotteita koirille ulkoiluun, kotiin ja leikkeihin. Kestäviä tuotteita, jotka kestävät koiran käytössä pitkään. Toimintaamme ohjaa vahvasti ekologiset ja eettiset arvot. 🌍 Löydät meiltä myös tuotteita kissoille, kuten uutta aktiivihiili kissanhiekkaa!...

https://www.bobbi.fi

BomBom

BomBomista löydät aidosti toimivat ja mukavat treenivaatteet, uima- ja ranta-asut Brasilian auringon alta sekä lifestyle-tuotteita eko-ihonhoidosta hamam-pyyhkeisiin.
Katso myös vastuullisesti valmistettujen vaatteiden valikoima Suomesta ja ulkomailta.
Tutustu kattavaan kokovalikoimaan 36 – 56.
...

https://www.bombom.fi/

Bondenliving

Aitous ja alkuperä on kudottu Bonden tekstiileihin. Suomalaisesta lampaanvillasta valmistetut ajattoman kauniit huivit, torkkupeitot ja tyynyt ovat ekologisia, myrkyttömiä ja ne soveltuvat ympärivuotiseen käyttöön.
Koko totantoketjumme on Suomessa. Tukemalla suomalaista designia, tuet samalla koti...

https://www.bonden.fi/

Bryggeri Helsinki

Panimoravintola, jossa pienpanimotuotteiden myymälä. Avasimme tänään 23.3. verkkokaupan, jossa voi tehdä ostoksia. Valitettavasti emme voi toimittaa oluita kotiin saakka, sillä sitä ei Suomen laki vielä salli. Verkkokauppamme osoite alla. Tilauksia voi alkaa tehdä välittömästi, vaikka odotamme kortt...

https://bryggerihelsinki.mycashflow.fi/

by itu

by itu - pieni Saunahattukauppa Koivukujalla - päät tuote on kotimaisesta lampaanvillasta käsin huovutetut aidot saunahatut. Myös muita käsin tehtyjä tuotteita. by itu - käsityöt ovat Avainlippu-tuotteita.

https://byitu.omaverkkokauppa.fi/

by itu - Saunahattukauppa

Käsin huovutettuja aitoja saunahattuja ja aidosti 100 % pellava saunatyynyjä. Ajatuksella tehtyjä helppoon ja rentoon saunomiseen. Nämä ja muut by itu käsityöt ovat myös Avainlippu tuotteita.

https://www.saunahattukauppa.fi/

Camala store

Camala store on kolmen lahtelaisen kuvittajan verkkokauppa, josta löydät mm kotimaiset julisteet, postikortit, vauvalahjat, sekä kehittäviä tuotteita lapsille. Lisäksi valikoimaamme kuuluu laadukkaita työvälineitä ammattilaisille, kuten terapia ja tunnekortit. Suunnittelemme, kuvitamme ja toteutamme...

https://www.camala-store.fi/

Campwire

Campwire on suomalainen verkkokoulutusalusta, jolla kouluttajat ja valmentajat saavat helposti tehtyä ja myytyä omia verkkovalmennuksiaan. Campwirea on käyttänyt jo yli 200 000 suomalaista.

https://www.campwire.com

Captain Ollie

Captain Ollie suunnittelee ja valmistaa palkittuja haukivieheitä 100%:sena kotimaisena käsityönä!

(Yrityksen nimi Kaupparekisterissä on Joe's Fishing Oy - Captain Ollie on kuitenkin markkinoinnissa käytetty nimemme.)

https://captainollie.shop

Cardon Collection

Cardon Collection on eettisesti vaatteita valmistava, jonka valikoimiin kuuluu ajattomalla designilla tehtyjä arkivaatteita. Tuotteet on luotu kestämään käyttöä ja ovat erityisen mukavia päällä.

Http://www.cardoncollection.com

Ceruus Design

Ceruus Design valmistaa yksilöityjä tuotteita arkeen ja juhlaan.
Suomalaisesta puusta valmistettuja korvakoruja väreillä, pyyhenipsuja, sisustustekstejä ja kakkukoristeita.
Lisäksi kaiverramme laseihin mm. tekstejä ja logoja.

https://ceruusdesign.fi/

Charmante Home Decor

Charmante Home Decor on kuopiolainen sisustusliike Kuopion keskustassa, ihan torin kulmalla.

Valikoimistamme löydät laajasti sisustustuotteita laidasta laitaan ja moneen eri makuun!

https://www.charmante.fi

Cirsium

Hieman erilaiset käsintehdyt korut Kerimäeltä; romanttiset ja rohkeat frivolite-pitsikorut sekä vallan vinkeät paperihelmikorut kierrätyspaperista.

Fb & insta @cirsium.fi

https://www.cirsium.fi/

CityMedia.fi suoratoistopalvelu

CityMedia.fi on suoratoistopalvelu, joka kokoaa yhteen koulutus-, urheilu- ja kulttuurialan videoita joiden sisältö voi olla mitä tahansa esim. kursseja, opastusta, esityksiä, ohjausta, luentoja, kokkikouluja, ohjelmistojen koulutusta, jne.

Suoratoistopalvelussa videotallenteen julkaisu on ilmais...

https://www.citymedia.fi

Classy Oy

Kotimaisia baby alpakka neuletakkeja, -puseroita ja -pipoja naisille ja miehille, sekä perulaisia (premium) baby alpakka huiveja.

https://classy.fi/

Cocoonhouse store

Cocoonhouse on kotimainen lasten- ja naistenvaatemallisto. Tuotteemme valmistetaan Lahdessa, kotimaisista ja eurooppalaisita materiaaleista. Kivijalkaputiiksta löytyy myös muiden suomalaisten valmistajien koruja, kortteja ja sisustustuotteita.

http://www.cocoonhouse.fi

Dagsmark Petfood Oy

Dagsmark Petfoodin liikeidea on yksinkertainen. Dagsmark tuottaa suomalaisista raaka-aineista Suomessa valmistettua, ravitsemuksellisesti korkealaatuista koiranruokaa kestävällä tavalla. Meille on ollut alusta asti selvää, että reseptiikan ja tuotantoprosessien tulee olla sellaisia, joista voimme pu...

http://www.koiranruokakauppa.fi/

Damastikoru Finland

Kiehtova ja haastava damastiteräs materiaali innoitti minut suunnittelemaan koruja, jotka myös itse valmistan. Damastiteräs on huippulaatuista ruostumatonta terästä, joka on kehitetty yli 2000 vuotta sitten. Pelkistetyt korut sopivat niin juhlaan, kuin arkeenkin. Damastiteräksestä valmistetut korut ...

https://www.damastikoru.fi/

Darenne.fi

Lahjatavara- ja lifestyletuotteiden verkkokauppa Pohjois-Suomesta. Tuotevalikoimastamme löydät lahjaideat monenlaiseen makuun. Tutustu esimerkiksi suosittuihin laukkukoukkuihin, teräspulloihin tai eväslaukkuihin!

https://www.darenne.fi

DataNorppa

3D-tulostus ja laserkaiverrus palvelut. Meiltä saa Kuultokuva tuotteet omista valokuvista sekä mm. kakkukoristeita omalla tekstillä.

https://www.datanorppa.fi

Day spa studio feel it

Olemme laadukas kauneusalan toimija. Kauttamme saat rentouttavia hetkiä itselle tai ystävälle.

https://www.studiofeelit.fi

Deco Time!

Sisustus- ja lifestyleputiikki sekä verkkokauppa. Valikoimamme on persoonallinen ja moneen makuun sopiva. Olemme myös Frenchic Paint kalkkimaalisarjan jälleenmyyjä.

https://verkkokauppa.decotime.fi

Decoprintit Oy

Yksilölliset kuvalahjatuotteet omilla kuvilla ja teksteillä, yksittäin tai erissä. Tilattu tuote voidaan toimittaa myös lahjansaajan osoitteeseen, toimitusaikatoive huomioiden. Sivuilta löytyy valmiitakin lahjatuotteita synttäreille jne. Nopeaa toimintaa... ilman lisäkuluja!

http://decoprintit.fi

Dekomi Ky

20-vuotias kivijalka myymälä Dekomi sai muutama vuosi sitten rinnalleen verkkokaupan.

https://dekomi.fi

Desantra

Desantra on kotimainen yritys, joka myy Suomessa suunniteltuja ja valmistettuja ekologisia designtuotteita, kuten koivuvanerikoruja.

http://www.desantra.fi

Design Deli

Suomalaisen muotoilun herkkukaupasta löydät suomalaisten nykysuunnittelijoiden, muotoilijoiden ja kuvittajien tuotteita. Arvostamme käden taitoja ja taidekäsityötä sekä kädentaitojen yhdistämistä nykyteknologiaan. Suomalaisten eturivin kuvittajien korteilla ja printeillä ilahdutat itseäsi ja ystävi...

https://www.designdeli.fi

Design Palet

Ekologisia sisustustuotteita metsäaiheilla ja mukavia vaatteita kotimaisista luonnonmateriaaleista. Suomessa valmistettu!

http://www.designpalet.fi

Design Pasain

Asusteita asenteella! Eli erilaisia tekstiilituotteita itse ommellen ja painokuvia silkkipainolla painaen. Tilaustöitä ja yrityslahjoja unohtamatta.

http://designpasain.fi

Devilish Shop

Custon nahkaa, gootti/alternative vaateita asususteita, Sukkia,suokkahousuja, hiusvärejä ja Stargazermeikkejä

http://www.devilishshop.com

Dirty Hippies Seconhand & Lifestyle

Kivijalassa ja verkossa palveleva secondhand & lifestyle -putiikki. Kokonaan vegaaninen valikoima luonnonmukaisia kodinhoidontuotteita ja kosmetiikkaa. Suosimme ensisijaisesti kotimaisia pientuottajia. Valikoimassa mm. Luonkos, Catteco, Ecokoti, Gaarna, Saaren Taika, Fiini Naturally, Candle Light S...

https://dirtyhippieslifestyle.fi

Disturb Scandinavia

Disturb.fi on katumuodin uskottava verkkokauppa, joka pitää tyylisi tykissä! Inspiroidu uutuuksista, tukeudu suosikkituotteisiin, säväytä sesonkinostoilla. Yrityksen juuret ovat tukevasti Meri-Lapissa. Palvelemme asiakkaita Keminmaan liikehallista ripeällä tatsilla maan ääriin ja yli.

https://www.disturb.fi/

DIZER.FI

Puhelimen varaosat tee-se-itse -korjaajille, postilaatikkoosi toimitettuna. Korjaa rikkoutunut puhelimesi kotona edullisesti.

https://www.dizer.fi

Dream Circus Oy

Varkaudessa, Kuopiossa ja Kiteellä valmistettuja hyvänmielen vaatteita naisille ja miehille. Lisäksi kankaita ja muita kotiompelijan herkkuja tarjolla! Join the circus!

https://www.dreamcircus.fi

E. Saastamoinen Oy/Sasta-outlet

E. Saastamoinen on 85-vuotias vaatetusalan perheyritys Nurmeksessa. Porokylänkadun myymälämme valikoimassa on kymmeniä kotimaisia sekä ulkomaalaisia tuotemerkkejä naisille ja miehille. Lisäksi saman katon alta löytyy niin ikään nurmeslaisen, erä- ja retkeilyvaatteita valmistavan Sastan tehtaanmyymäl...

https://www.sasta-outlet.com/

Eco Decor Oy

Olemme perheyritys, Eco Decor Oy Helsingistä.
Suunnittelemme ja valmistamme puusta sisustustuotteita. Valikoimastamme löytyvät kausituotteet, sisustustaulut, kaupunkikartat, sekä erilaisia sisustukseen ja koristeluun liittyviä juhlatuotteita. Ekologisuus ja vahva side puuhun on meille tärkeää, sik...

https://ecodecor.fi/

EK for kids

Lastenhuoneen sisustuskauppa. Kuopiolaisen muotoilijan, Emilia Åmanin suunnittelemia sisustustuotteita perheen pienimmille. Made in Finland.

http://www.emiliakarenina.fi/shop

EkoAarreKauppa Oy

Wanhojen Aarteiden ja kotimaisten ekologisten tuotteiden verkkokauppa. Iso valikoima myös kotimaista käsintehtyä luonnonkosmetiikkaa - tutustu & ihastu! Myymälä osoitteessa Juvantie 41, Mikkeli - palvelee sopimuksen mukaisesti

https://www.ekoaarrekauppa.fi

Ekohelsinki Oy

Ekohelsinki on hitaan ekomuodin verkkokauppa. Valikoimastamme löydät aikuisten eettisiä ja ekologisia vaatteita sekä hieman ekokodin tarvikkeita. Tarjoamme myös mukavan valikoiman vastuullisia jooga- ja urheiluvaatteita.

Suosimme pieniä brändejä niin kotimaassa, kuin Suomen lähiympäristössä. Vali...

https://ekohelsinki.fi/fi/

EKORU

EKORUn Pennikorut ja Uusiokorut valmistuvat metalliartesaani ja korutaiteilija Laura Saarivuori-Eskolan yhden naisen työhuoneella Tampereen keskustassa. Pennikorut valmistetaan käytöstä poistetuista suomalaisista kolikoista, Uusiokorut vanhoista hopea-aterimista. Mittatilaustyönä saat Pennikorut myö...

https://www.weecos.com/fi/ekoru

Eläintarvike MURmakka

Olemme itäsuomalainen eläintarvikkeisiin erikoistunut kauppa. Meidät löydät kivijalkamyymälästämme Kontiolahdesta sekä tietysti ympäri vuorokauden palvelevasta verkkokaupastamme.

https://www.murmakka.fi

Eläintarvike Murren Murkina - verkkokauppa

Olemme koirien ja kissojen luonnolliseen ruokintaan erikoistunut eläintarvikeliike, josta löydät ruoat ja herkut joka makuun sekä monipuolisesti tarvikkeita harrastuksiin ja ulkoiluun.

https://www.murrenmurkina.com

Eläintarvike Sydänystävä

Eläintarvikeliike
Myymme lemmikeille ruokia ja tarvikkeita.
Kivijalkaliike löytyy osoitteesta Kenkätie 4, 33950 Pirkkala
Liike on avoinna tässä osoitteessa 30.4.20 asti.

https://www.sydanystava.net/

ElectroCabin

Olemme suomalainen yritys ja elektroniikan verkkokauppa! Tarjoamme nopean toimituksen edullisille tuotteillemme! Tiedä mitä saat ja milloin saat! Tuotetiedot, hinnat ja kappalemäärät ovat selkeästi nähtävillä. Vain muutama päivä ja tuotteesi on perillä!

https://www.electrocabin.com

Elli Madelli

Elli Madelli on käytettyjen lelujen verkkokauppa, jossa myös uusia sisustustuotteita valikoimassa. Meiltä löydät käytetyt hyväkuntoiset lelut ja kirjat sekä mm. kotimaiset Henna Adelin kuvituksiin perustuvat ihanat tuotteet sekä piristävät magneetit sisustukseen!

https://www.ellimadelli.fi

Ellukauppa

Goldwell hiuskosmetiikka ja hiustenhoitotuotteet, RefectoCil ripsi- ja kulmavärit sekä Clinique ihonhoitotuotteet.

https://www.ellukauppa.net/

Erä24.fi

Erä24.fi on suomalainen metsästys-,retkeily- ja koiraharrastusverkkokauppa. Laadukkaat tuotteet ja asiantunteva palvelu niin verkossa kuin myymälässäkin.

https://era24.fi

Ergo Mode Ky

Helppokäyttöiset ja laadukkaat erityismitoitetut pyörätuolilla liikkuville suunnitellut vaatteet. Helppokäyttöisyys. ErgoModen vaatteet on suunniteltu helposti
puettaviksi ja riisuttaviksi, kun istut pyörätuolissa.

https://ergomode.fi

Erkkaa.fi

Erkkaa.fi on tammikuussa perustettu jääurheiluvarusteisiin erikoistunut verkkokauppa. Yritystä pyörittä hoki-isä/junnukoutsi, joka on aina valmis uusiin haasteisiin. Jääurheilukausi (ja myynti) loppui kuin seinään koronaepidemian takia, joten vielä olisi tavaraa varastossa.

Https://erkkaa.fi

Euronics verkkokauppa

EURONICS - KOTIMAINEN KODINTEKNIIKKAKAUPPA
Euronics on täysin kotimaisessa omistuksessa oleva kodintekniikkaketju, jota hallinnoi Kauppiasosuuskunta Tekniset. Palvelemme Suomessa Euronics ja Tekniset myymälöillä, sekä Euronics.fi verkkokaupalla. Meiltä voit tehdä ostoksia joko myymälästä tai verkko...

http://www.euronics.fi

Everyday Design

Yrityksemme valmistaa kierrätykseen ja lajittelyyn tarkoitettuja kauniita ja kestäviä tuotteita arjen helpottamiseksi.

Https://www.everydaydesign.fi

Excuse My BonBon Oy

Excuse My BonBon on kotimainen kurvikkaiden naisten verkkokauppa, missä kaikki näyttävät hyvältä ja ovat onnellisesti kokoa 36-54. Tuotteet suunnitellaan Kuopiossa ja valmistetaan lähituotantona Suonenjoella, Vehmersalmella ja Tallinnassa.

https://www.excusemybonbon.com/

Experience Workshop ay

Experience Workshop tarjoaa luovia tuotteita ajan viettämiseen kotona. Tuotteisiin kuuluu rakennussarjoja, itse koottavia mosaiikkeja, sekä
älylaitteilla toimiva robotti rakennussarja. Kun eletään neljän seinän sisällä pitkään, tarvitaan uusia virikkeitä kaikille aikuisille, lapsille ja nuorille. T...

http://www.experienceworkshop.org/shop

Fantasma Oy / Tunne Design

Tunne Design on pieni espoolainen yritys joka valmistaa ja myy aitoja suomalaisia ekologisesti valmistettuja yksilöllisiä hopeakoruja. Korut ovat valtaosaltaan kierrätettyä Sterling-hopeaa. Käsintaottujen korujen inspiraationa on usein luontoaiheita ja korujen malleina on itse ottamiamme luontokuvia...

https://tunnedesign.fi

Farmer to Bee

Lietolainen mehiläistarhaukseen
ja hunajantuotantoon erikoistunut pienyritys. Valikoimastamme löytyy hunajaa, maku- ja lajihunajia sekä siitepölyä.

http://www.farmertobee.fi

Fincare Oy

Fincare Oy on suomalainen laadukkaita terveys- ja lisäravinnetuotteita tuottava yritys. Keskitymme erityisesti tarjoamaan suomalaisten ravintotottumuksiin, ilmastoon ja olosuhteisiin sopivia tuotteita.

Tuotemerkkimme on TerveELÄMÄTM ja tuotteemme soveltuu kaikenikäisille naisille ja miehille.
Ka...

https://www.terveelama.fi/

Finema Tmi

Myymme HOSCH teollisuusliimaa ja oheistuotteita, sekä suomalaisia Lempeät Löylyt saunatuulettimia, parantamaan löylyjä.
Suoritamme myös avaimet-käteen kylpyammeiden pinnoituspalvelua.
Myymme myös kylpyammeiden pinnoitukseen tee-se-itse paketteja, sekä emalin, kodikoneiden ja posliinin paikkaus mat...

http://www.superliima.fi

Finlandia Kirja

Antikvariaatti 340.000 tuotteen valikoimalla. Nopeat toimitukset, edullinen kotiinkuljetus, kattavat maksutavat sekä loistava asiakaspalvelu puhelimessa, sähköpostilla, chatissa ja somessa. Helppokäyttöinen verkkokauppa ja monipuoliset hakutoiminnallisuudet. Ostaa myös poikkeustilan aikana kirjoja k...

https://www.finlandiakirja.fi

Finnero Oy Ltd

Suunnittelemme ja valmistamme värikkäitä lemmikkitarvikkeita. Valikoimaamme voit tutusta sivuillamme, mutta myymme tuotteitamme vain valtuutettutettujen jälleenmyyjien kautta, kurkaa lähin jälleenmyyjämme.

https://www.finnero.fi/

Foodin

Foodin on kotimainen perheyritys, joka maahantuo ja valmistaa luomuelintarvikkeita. Tavoitteenamme on luoda ruokakulttuuria, jossa jokaisella on mahdollisuus valita paremmin. Meistä hyvä ruoka on puhdasta, aitoa, laadukasta ja maistuvaa. Hyvä ruoka valmistetaan kaikkea elämää kunnioittaen.

https://foodin.fi

Foto-Eura

Huippulaadukkaiden Fujifilm-valokuvien ja valokuvatarvikkeiden myynti, passikuvat suoraan poliisin lupapalvelimelle

http://www.fotoeura.fi

Fure

Seinäjoella kehitetyt ja pakatut ammattitason Fure - Autonhoitotuotteet.

https://www.fure.fi

Futuretrend oy

Lifestyle tuotteita talven ja kesä rientoihin. Skibike, sähköpotkulaudat, insta360 action kamerat, dji-tuotteet, jne..

https://www.futuretrend.fi

G Beauty Lab

Olemme suomalainen kosmetiikka- ja kauneustuotteita suunnitteleva ja valmistuttava yritys.

https://www.gbeautylab.fi

Gide Oy

Gide sisustus- ja lahjatavaramyymälästä löytyy persoonalliset lahjat ja käytännölliset sisustustuotteet

https://gide.fi/

GIft Gourmet -lahjapalvelu

Lahjapalvelu Gift Gourmet on kotimainen pienyritys, joka toimii turvallisesti netissä. Meiltä voi tilata herkkuja lahjaksi ystävälle, kollegalle, mummolle ja kelle vaan karanteenissa kärvistelevälle, myös ihan itselle.

https://www.giftgourmet.fi

Gipsy Parrot

Äideille imetysmekkoja, sekä lastenvaatteita ja asusteita. Käsintehtyjä hiusrusetteja vauvasta mummiin.

https://www.gipsyparrot.store/

Green & Gables Interior

Green & Gables Interior on suomalainen perheyritys. Meiltä löydät mm. The Tartan Blanket Co. , Klippan Yllefabrik, Yankee Candle, Desico, Puttipaja, Cavallini merkit ja suomalaisia Dewberry Design- ja MEKKIDesign®- neuleita sekä Kaurilan sauna-, Fiini, Onnenpussi, The Honey Story- tuotteita ja Mas d...

https://www.greenandgablesinterior.com/

Haapala Furniture

Pieni yli 40-vuotta vanha sohvia ja tuoleja valmistava perheyritys 🇫🇮
Perinteitä ja käsityötaitoa Etelä-Pohjanmaalta!

http://www.haapalafurniture.fi

Häggman konditoria

Herkkujen verkkokauppa! Kakut, voileipäkakut, pullat, suolaiset ja juhlatuotteet helposti kotiovelle. Toimintapaikkakunnilla ilmainen kuljetus yli 10 e ostoksille ja joka puolelle Suomea yli 120 e toimituksille.

https://www.haggman.fi

HAPPY FINN OY

Happy Finn tuotteet tuovat suomalaiset onnen elementit luoksesi. Positiivinen viesti ja suomalaisuuden lähettiläisyys on meille kunnia-asia. Pue meidän laillamme Happy Finn -huppari päälle ja kohta huomaat hymyn.
Hupparit ja t-paidat vastuullisesti tuotettu ja tehty 100 % kierrätetystä materiaalis...

https://happy-finn-finland.myshopify.com/

Happy Fish Shop

Muovittomien tuotteiden monipuolinen verkkokauppa. Tuotteita vauvasta vaariin ja mustista mirriin. Myös kaikki pakkaukset ovat muovittomia.

https://www.happyfishshop.fi

HauSport

Koiran omistajan, metsästäjän ja retkelijän erikoisliike verkossa ja myymälä Kuhmossa
Osaavaa ja asiantuntevaa naisenergiaa Kainuusta. Tervetuloa palveltavaksi!

https://www.hausport.fi/

Havea Design Shop

Havea Design Shop on kotimainen skandinaavisen sisustamisen ja lifestyletuotteiden verkkokauppa. Valikoimastamme löydät skandinaavisen ajattomat tuotteet kotiin ja arjen kaunistajaksi. Tule löytämään arjen estetiikkaa itsellesi tai lahjaksi.

https://www.haveadesignshop.fi/

Heidi Vornan

Tilauksesta asiakkaan toiveiden mukaan tehtyjä yksilöllisiä ja särmikköitä koruja sekä mallistotuotteita.

https://heidivornan.com/

Helana Art

Helana Art valmistaa suomalaisesta lampaanvillasta neulahuovuttamalla mm. realistisia muotokuvia lemmikeistä sekä luonto- ja eläinaiheisia koriste- ja taide-esineitä.

https://www.helanaart.com/

HelenanHelmi

HelenanHelmessä syntyy käsityönä yksilöllisiä Avainnauhoja, Kukkarolaukkuja sekä erilaisia Helmikoruja. Tuotteet ovat pääsääntöisesti yksittäisiä yksilöitä, jonkin verran myös pieniä sarjoja. Kaikilla tuotteilla on vuoden takuu.

http://helenanhelmi.fi

Helle Visuals

Helle Visuals on söpöjä paperituotteita ja vanerikoruja suurella sydämellä. Kaikki tuotteet valmistetaan Suomessa ympäristöystävällisin menetelmin. Verkkokauppa & pieni paperikauppa Sotkamossa.

https://hellevisuals.com/

Helmika Oy

Perheyritys Ruoveden Visuvedeltä. Ompeluverstaassamme valmistuu kyly&köökki -sauna- ja keittiötekstiilit. Valmistamme mittatilauksella mm. laudeliinat ja pöytäliinat.

https://www.helmika.fi/

Helmivene

Alpakkatuotteiden erikoisliike
Kirjasitomo ja sidoskorjaus
Erilaisia kädentaitoja
Sorsan pesimäkoreja

https://helmivene.fi

Helsingin Villasukkatehdas Oy

Helsingin Villasukkatehdas Oy on maamme ainoa perinteinen villasukkatehdas. Arvostamme ennen kaikkea suomalaista työtä, ja pidämme kunnia-asianamme hyvää ja rauhallista työilmapiiriä. Uskomme, että tämä on edellytys tuotteemme tinkimättömälle laadulle. Tuotannossamme yhdistämme uskolliset 50-luvun n...

https://helsinginvillasukkatehdas.fi/

HERMANDIA Oy

Hermandia on laatuasusteiden designstudio, jossa jokainen yksityiskohta on tarkkaan harkittu ja huolellisesti käsintehty. Me uskomme, että jokainen yksilö, teko ja hetki ovat luonnostaan ainutlaatuisia ja siksi arvokkaita.

https://www.hermandia.fi/fi

Hevoseni vuosi

Hyötykirjoja hevosarkeen!
Hevoseni vuosi -kalenteri
Hevosen huoltokirja
Kepparikaverit sekä
Tallin kirjanpidot
Kahden pienyrittäjän (Kata’s Trophy ja Luova maalainen) combon Hevoseni vuosi -projektin tavoitteena on hyvinvoiva hevonen.

HTTPS://www.hevosenivuosi.net

Hiitti

MITÄ HIITTI TEKEE?
Hiitti erikoistuu myyntiedustukseen ja maahantuontiin. Tuomme Suomeen valikoiman erilaisia tuotteita. Tuotetarjonta perustuu asiakaslähtöiseen ajattelutapaan, jossa kuluttaja / yritys saa ostettua tuotteita missä hinta ja laatu kohtaa. Tuotteisiin lukeutuu muun muassa:

Rakenta...

https://hiitti.com/

Hockey Corner

Hockey Corner on jääkiekkoilun erikoisliike, jolla on verkkokauppa ja myymälä Helsingissä Töölössä.

Meiltä löydät kaikki jääkiekkoon liittyvät varusteet ja tarvikkeet ja meillä on myös kattava valikoima hyväkuntoisia ja edullisia käytettyjä varusteita.

Myymälässämme ja verkkokaupassa on varmas...

http://www.hockeycorner.net

Hopea-Puro Oy

Hopeaseppä Lotta Kukkolan suunnittelemia ja valmistamia koruja, kehitysapuyhteistyössä valmistettuja korvakoruja, sekä paljon muita ihania koruja. Itselle tai lahjaksi.

http://www.hopea-puro.com

horseline Oy

Hyvän palvelun verkkokauppa! Edustamme uusia sekä tunnettuja tarvikemerkkejä niin ratsastajalle kuin hevoselle! Vaatteet ja asusteet soveltuu hyvin myös sporttiseen vapaa aikaan. Kotimainen perheyritys!

https://www.horseline.fi/

House of Simone

Aidosta nahasta uniikkeja koruja ja piensisustusta. Materiaaleina ylellinen, silkkisen kevyt kotimainen poronnahka, sekä käsin muotoiltu kasviparkittu nahka. Näyttävät korvikset, käädyt, riipukset ja tilaustöinä unelmiesi nahkakoru. Made in Kangasala

https://www.houseofsimone.fi

Hukka Design

Suomalainen peruskallio kätkee sisäänsä ihmeen, jonka avulla voit valmistaa ruokasi, jäähdyttää juomasi tai vaikka rentouttaa lihaksesi. Se tuo myös saunaasi uudenlaista tunnelmaa. Lisäksi tämä 100% luonnonmateriali on "valmistettu" 2,8 miljardia vuotta sitten täysin geotermisellä lämmöllä. Aika ymp...

https://hukka.fi

HukkaPisto

Lemmikinomistajan lempi kauppa!
Meiltä laadukkaat tekstiilit koiran, kissan taikka tassun kuvalla.
Brodeerattuna tai painatuksella.
Myöskin logot seuroille, yrityksille tai ihan vaan itselle.

https://www.hukkapisto.fi

Hulluna Hiihtoon

Oululainen urheiluliike, suksihuolto ja verkkokauppa lajeina hiihto, suunnistus ja juoksu. Palvelemme sinua samalla intohimolla olit sitten kuntoilija tai kilpahiihtäjä, juoksija tai suunnistaja. Tavoitteenamme on tehdä harrastuksestasi vieläkin hienompaa! Myymälämme sijaitsee osoitteessa Haaransuon...

https://www.hullunahiihtoon.fi/fi

Hunajalähde

Pieni kahden hengen perheyritys tuottaa Hunajaa monessa muodossa ja maussa.
Itsepalvelumyymälä palvelee 24/7 osoitteessa Nerkoonniementie 6 Lapinlahti.

Https://www.hunajalahde.com

Huvipiste

Myymme hieman erikoisempia elektroniikkatarvikkeita, joiden avulla saat vanhallesi laitteelle lisää elinikää.

Valiloimiimme kuuluu mm. pulintarvikkeet ja akut, kannettavien akut, puhelinten suojalasit ja kameratarvikkeet

https://www.huvipiste.fi

Iisalmen Teräpalvelu

Vannesahanterien maahantuonti ja valmistus omassa liittämössä. Metalli-, puu-, tukki-, elintarvike-, aalto- ja veitsivannesahanterät. Työstöterien ja työkalujen myynti. Ripeällä palvelulla ja vankalla osaamisella!

http://www.terapalvelu.fi/

ILOinenKettuLiini

ILOinen KettuLiini on pieni Kivijalka- ja verkkokauppa, jonka tuotteet ovat suomessa suunniteltuja ja valmistettuja, kankaat painetaan ja valmistetaan Balttiassa. ILOisesta KettuLiinista löydät laadukasta, värikästä, helppohoitoista ja kestävää arki/juhla vaatetta/kangasta, uniikkien kuosikuvien kau...

https://www.iloinenkettuliini.fi/

Ilona Group Oy

Sairaalatarvikkeita, Hygieniatuotteita ikäihmisille
Verkkokauppa kuluttajille
Verkkokauppa isoille yrityksille
Luotettava kumppani

https://www.ilonagroup.fi

Ilosen Puutyö Ky

Ilosen Puutyö Ky
Tehtaanmyyymälä ja verkkokauppa
Laserkaiverrus ja leikkaus, kuvatulosteet vanerille, korut, käyttöesineet, huonekalut, lahjatavarat

https://www.ilonen.fi/

Ilowilla Tmi

Laadukkaat eläinaiheiset- sekä kennel- seura- ja yritystekstiilit painettuna & brodeerattuna, lisäksi tarroja, varoituskylttejä, koiratarvikkeita ynnä muuta kivaa "käyttöön & näyttöön". Yrittäjyyttä ammattitaidolla & sydämellä jo yli 15v!

https://kauppa.ilowilla.fi/

Imageroad

Kotimaiset paperituotteet. Kortit, julisteet, taulut. Kauniit sanat ja suomalaisen luonnon yksityiskohdat kuvina. Seinien sisustusta.

https://www.imageroad.fi

Inarin Käsityöpuoti

Lappilaisen laatukäsityön verkkokaupasta mm. korut, maiharipieksut, Lapin villahuivit, sisustus ja paljon muuta. Erikoisuutena käsinpuhalletut lasiesineet sekä korvakorut, riipukset ja hiussoljet ja muut tuotteet paikallisista materiaaleista kuten tuohesta, inarijärven mateen nahasta, taimenen nikam...

https://kasityopuoti.fi/

Innokas media

Kahden sisaruksen yritys, joka on erikoistunut peleihin ja e-kirjoihin. Niitä on saatavilla iOS- ja Android-käyttöjärjestelmille. Tällä hetkellä sisältömme on keskittynyt lapsiystävälliseen materiaaliin.

Meiltä voi myös tilata kuvitusta sekä graafista- ja verkkosivusuunnittelua.

https://www.innokasmedia.com/fi/

Inter-Style

Laadukkaita ja mukavia työvaatteita ja -jalkineita palvelualojen työntekijöille. Verkkokaupan valikoima päivittyy jatkuvasti.

https://www.inter-style.fi

Jammaa.com

Kulutus- ja viihde-elektroniikan verkkokauppa. Valvontalaitteet, peruutuskamerat, actionkamerat ja kaikki niihin liittyvä.

https://www.jammaa.com

Jannen Karikatyyrilahja Oy

Karikatyyri on paras lahjaidea, kun et halua antaa lahjaksi mitään tavanomaista. Karikatyyritaulu on yksilöllinen ja hauska lahja hänelle jolla on jo kaikkea.
Tilaa verkkokaupasta ja tarvittaessa lahja voidaan toimittaa suoraan päivänsankarille, jos itse juhlia ei voi järjestää - sinun ei tarvits...

https://www.naamataulu.fi

JEGOLF SCHOOL

Golfpalveluita Kuopion alueella. Toimipisteinä Tarina/Tahko/Eerikkala.
Tänään hyvä päivä hankkia myös JEGOLF SCHOOL lahjakortti itsellesi tai ystävällesi. Lahjakortti käy maksusta kaikkiin palveluihimme. Kortit voit ostaa suoraan verkkokaupastamme.

https://www.jegolf.fi/

Jenni Rutonen Design Oy

Suunnittelen ja valmistan koruja hopeasta ja kullasta Kuopiossa. Valtaosa koruista on saanut inspiraationsa luonnosta ja kokoja riittää suurista pieniin, arkitalismaaneista komeisiin juhlakoruihin. Koruja löytyy niin naisille kuin miehillekin, kaikille omaa polkujaan seuraaville mahtaville ihmisille...

https://www.jennirutonen.com

Jeriika

Jeriika on suomalainen laadukkaiden lastenvaatteiden verkkokauppa. Meiltä löytyy laaja valikoima tunnettuja brändejä kokoon 176 cm saakka. Valikoimamme täydentää naistenvaatteet.
Luonto on lähellä sydäntä ja valikoimasta löytyykin paljon eettisiä ja ekologisia luomupuuvillaisia lastenvaatteita....

https://www.jeriika.fi

JH Tukku

JH Tukku on Lappeenrantalainen antennien ja elektroniikan erikoisliike. Toimintamme on alkanut jo vuonna 2004. Vuodesta 2014 lähtien on toimittu sähköteknisten tuotteiden maahantuojana ja kauppiaana. Toimintamme lähtökohtana on kolmijalka, jossa tukkukaupan ja kuluttajakaupan lisänä on kasvava verkk...

https://jhtukku.fi/

Johan-Puu Oy

Olemme yli 40-vuotias puualan yritys, joka valmistaa suomalaisesta puusta lahja- ja sisustustuotteita. Kaikki tuotteet valmistetaan alusta loppuun Pohjanmaalla Isossakyrössä. Valikoimassamme on mm. pyyhenipsuja, joihin voit tilata haluamasi nimet. Voit tutustua tuotteisiimme verkkokaupassamme.

https://www.johan.fi/

Jokipiin Pellava Oy

Jokipiin Pellava valmistaa pellavaiset henkilöstö- ja liikelahjat. Valmistamme kaikki tuotteemme tehtaallamme Jalasjärvellä. Verkkokauppamme palvelee niin yritysasiakkaita kuin kuluttajiakin. Tuotevalikoimastamme löytyy pellavaiset kodintekstiilit keittiöön, kylpyhuoneeseen sekä saunaan. Räätälöimme...

https://www.jokipiinpellava.fi

JP Skating Oy

Toteutamme luisteluvalmennusta vuosien kokemuksella livenä joukkueille, pienryhmille ja yksilöille. Valmentajillamme on vankka lajitausta luistelusta ja jääkiekosta sekä akateeminen koulutus liikunta-alalle. Uudesta verkkokaupastamme saat käyttöösi laadukkaat opetusmateriaalit luistelutaitojen kehi...

https://www.luisteluvalmennus.fi/

JSK-WebStore

Harley-Davidson custom osat, myös varaosat ja tarvikkeet moottoripyöräilyyn, kelkkailuun ja mönkijään, sekä ajovarusteet ja vapaa-ajan vaatteet.
Tarjoamme kattavan valikoiman custom-osia Harley-Davidsoneihin. Pystymme tarjoamaan kaikki kilpailukykyiseen hintaan juuri sinulle.

https://www.jsk-webstore.fi/

Juhlamaailma

Olemme vuonna 1991 perustettu suomalainen perheyritys, joka on rakentanut ilmapallo- ja juhlakulttuuria Suomeen jo vuosikymmenien ajan. Juhlamaailman verkkokaupasta löydät kaiken tarpeellisen onnistuneisiin juhliin! Valikoimissamme on tuhansia juhlatarvikkeita: ilmapalloja, kattaustarvikkeita, koris...

https://www.juhlamaailma.fi

Juhlax

Astu ostoksille ihanuuksien ihmemaahan! Löydät meiltä upeat käsinpainetut lautasliinat niin arkeen kuin juhlaan, ja jopa omalla nimelläsi. Samalla ostoskoriin sujautat niin leivonta- kuin juhlatarvikkeita.

https://www.juhlax.fi/

Just Lazy

JL -tuotteiden suunnittelu ja valmistus, joka on kotimaista käsityötä, tapahtuu lähellä. Ommeltavat tuotteet valmistetaan Valmennuspisteessä (ent. Turun Työkeskus), joka tarjoaa vaikeasti työllistyville töitä. Näissä materiaali on laadukas ja kestävä!, kierrätetty mainosbanderolli. Lisäksi jokaisest...

https://justlazy.fi

KAARI

Olemme vuonna 2017 perustettu yritys ja kehitämme, valmistamme ja myymme usb-ladattavia plasmasytyttimiä. Kaari on suomalainen tuotemerkki ja kehitimme mm. Viime vuonna maailman ensimmäisen teleskooppivarrellisen ja kelluvan tuulessa sammumattoman plasmasytyttimen. Plasmasytytin sytyttää kaiken mikä...

Https://kaarilighters.com

Kaiku Kids Oy

Kaiku Kids on Kuopiolainen kiviljalkamyymälä sekä verkkokauppa. Kaikun kauppias Emmi tekee töitä suurella sydämellä, jotta sinä löydät koko kotimaisen ja eettisen muodin ykkösbrändit saman katon alta!

https://www.kaikukids.fi/

Kalastusarena

Kalastusarena on kotimainen perheyritys, joka on toiminut yli 25 vuotta. Urheilukalastusvälineitä on laajasti valikoimissamme. Valmistamme uistimia ja muita tuotteita.

https://www.kalastusarena.fi

KAMU Health Oy

KAMU Health Oy on suomalainen yritys, joka auttaa astmaatikkoja ymmärtämään, hallitsemaan ja ennakoimaan sairauttaan paremmin. KAMUn ensimmäinen tuote on digitaalinen omahoitopalvelu KAMU Asthma, johon kuuluu henkilökohtainen spirometri sekä älypuhelinsovellus. Palvelusta näet muun muassa spirometri...

https://kamuhealth.com/shop/

Kanto Design Oy

Valmistamme persoonallisia ja laadukkaita naisten- ja lastenvaatteita, joita myymme verkkokaupan sekä jälleenmyyjiemme kautta.

https://www.kantodesign.fi

Kantolan KorttiTuote Oy / KorttiNurkka

Suomalaiset kortit ja suruadressit helposti verkkokaupastamme.
Paljon kiitosta saanut palvelumme - SURUADRESSIT verkkokaupastamme suoraan surukotiin toimitettuna.
Ei turhaa kaupoissa kiertelyä, helppoa, vaivatonta ja luotettavaa🇫🇮

https://www.korttinurkka.com/

Kaoli Artesaanilaatat

Paikallisen keraamikon yhden miehen yritys, jossa valmistetaan kauniita kaakeleita käsityönä

http://www.kaoli.fi

Karoli Oy

Karoli on yhden naisen keramiikkapaja, jonka dreija hyrisee Tervakoskella Napialan entisellä nahkatehtaalla. Karoliina Viskarin yksilöllisissä ja tyylikkäissä käyttöesineissä on ripaus leikkiä ja kapinaa.

https://www.karoli.fi/

Karviaisten tila / Voima-Papu Finland Oy

Gluteenittomia ja vegaanisia härkäpapu tuotteita muroista, rouheista jopa suklaisiin (paitsi valkosuklaa härkäpaput). Salon Angelniemellä toimiva Karviaisten tila tekee omasta tuotetusta härkäpavusta tuotteita ja reseptejä. Tutustu some kanaviimme fb ja Instagram:ssa, näet oikeasti mistä ruokasi tu...

http://www.karviaistentila.fi

Käsityökammari EenaÅ

Käsityökammari EenaÅ valmistaa kotiisi mm. sauna- ja keittiötekstiilejä sekä asusteita (pipot, pussukat kännykkälaukut...). Tuotteissa on hyvin usein aiheena luonto ja sen eläimet.
Myös tilaustyöt niin yksityisille kuin yhdistyksille ja yrityksille onnistuu.

http://kasityokammari.fi

Käsityöliike Somikki

Neulelangat mm. islantilaisiin villapaitoihin, makrameelangat, käsityötarvikkeet

https://somikki.fi

Kässäkerho Pom Pom

Kässäkerho Pom Pom on lanka- ja kangaskauppa Kuopiossa ja verkossa. Pom Pomin valikoimasta löytyvät pehmeimmät langat, ihanimmat pellavakankaat ja ompelukaavat sekä lahjat kaikille kässäilijöille. Oman vaatemalliston Monday- ja Tuesday-mekot löytyvät sekä ompelukaavoina sekä valmiina pellavamekkoina...

http://www.kassakerhopompom.fi

Kauneushoitola Rosmarinus Oy/ kauppa.ihokeskus.fi

Kosmetiikan palveleva verkkokauppa, jossa ihonhoitotuotteita mm. kotimaisista kauneushoitoloiden käyttämistä Ekopharma ja BTB13 -tuotesarjoista. Kattava valikoima myös muita laadukkaita tuotteita ja meikkejä. Verkkokaupamme palvelee sinua myös ihonhoidollisissa pulmissa. Neuvonnan kysymyksiin vasta...

https://kauppa.ihokeskus.fi/

Kaunis Coto

Meiltä löydät mm. sisustustuotteita, keittiötarvikkeita, kosmetiikkaa, kodinhoitotuotteita, laatuherkkuja. Monia kotimaisia huipputuotteita löytyy jo valikoimista ja lisää pyritään löytämään. Lisäksi on tunnettuja eurooppalaisia brändejä.

https://www.kauniscoto.fi

Kaunis Jewelry & Design

Kaunis Jewelry & Design suunnittelee, valmistaa ja myy korkealaatuisia kristillis-ja luontoaiheisia hopeakoruja ja lahjatuotteita. Suunnittelusta ja valmistuksesta vastaa muotoilija Silja Riihola. Korut ovat saaneet inspiraationsa luonnosta ja Raamatun jakeista. Korujen mukaan tulee pakkaus ja tarin...

https://www.kaunisjewelry.fi

Kaunis Liike Oy - Hiusvita

Hiusvita® on ravintolisä, shampoo, hoitoaine ja hiusseerumi brändi. Ravintolisä mm. vaikuttaa mm. vastustuskykyyn.

https://www.hiusvita.fi/verkkokauppa/

Kauppilankoukku Tmi

Tasapainopilkkejä kalastukseen.
Toimii Talvella ja kesällä 🐟🐟🐟
Uutuuksia tulossa kesäksi.

https://www.kauppilankoukku.fi

Kaurilan sauna Oy

Ihanaa Helsingissä käsin tehtyä luonnonkosmetiikkaa ja laadukkaita kotimaisia saunatuotteita.

https://kaurilansauna.fi/

Keli Clothing Oy

Keli valmistaa Suomessa laadukkaasta, 100 % merinovillasta vaatteita ja asusteita ulkoiluun ja urheiluun. Verkkokaupastamme löydät myös maailman ensimmäisen itsekiinnittyvän merinovillapaikan.

https://keliclothing.fi

Kello ja Kulta Wiisari

Olemme pieni Viitasaarella toimiva kello ja kulta liike. Olemme perheyritys ja kivijalkaliikkeemme lisäksi meiltä löytyy pieni verkkokauppa.

https://www.kellojakultawiisari.com/

Kenkäliike.fi

Kenkien ja laukkujen ihka savolainen verkkokauppa. Tarjoamme ketjujen mallistoista poikkeavia tuotteita. Jos sinulla on ns. savolaissukuinen uimamaisterin räpylä, löydät kengät meiltä. Tai jos olet kasvanut enämpi niinko maata pitkin, niin kokoja löytyy naisille kokoon 45 asti. Toimitukset vaikka ko...

https://www.kenkaliike.fi/

Kermacompany

KERMA on vuonna 2017 perustettu vaatebrändi, jonka juuret ovat Oulussa ja arvot kotimaisessa suunnittelussa,
laadukkaissa materiaaleissa, sekä periksiantamattomassa asenteessa.
KERMA on itsensä ylittämistä ja vaikeuksien voittamista; sitä, kun epäonnistumisen jälkeen nousee jaloilleen ja huomaa py...

http://kermacompany.fi

Kinos Design Oy

Arctic Couture & Home Decor:
Kinos Design suunnittelee ja valmistaa kotimaista designia asusteiden ja kodin sisustuksen parissa. Laadukkaat raaka-aineet ja kestävä design ovat suunnittelun kulmakivia.

https://kinosdesign.com/

Kipinätuote Ky

Kipinä® suunnittelee ja valmistaa käsityönä erilaiset takorautatuotteet kotiin ja puutarhaan. Tuotteillemme on myönnetty Avainlippu.

Verkkokaupastamme löydät mm. naulakot, viinipullotelineet, takkasetit sekä hautalyhdyt. Lisäksi teemme paljon mittatilaustöitä asiakkaiden toiveiden mukaisesti. Näi...

https://www.kipinatuote.fi/

Kirjosarvi

Kirjosarven takana on yksi perinnetekniikoihin ja luonnonmateriaaleihin hurahtanut naishenkilö ja töissäni käytänkin tuohta, sarvea jne. koruihin sekä perinteisiin kinnasneuloihin.

Fb ja Insta: @kirjosarvi
-
Bakom Kirjosarvi hittar du en person som har förälskat sig totalt i traditionella tekn...

https://www.kirjosarvi.fi/fi

Kiuas.fi-Saunakauppa

Kiuas.fi on saunatuotteisiin erikoistunut suomalainen verkkokauppa.

http://kiuas.fi/

KIVIkivi Oy

KIVIkivi on kotimainen lifestyle brändi. Tuotteitamme ovat linjakkaat ja väritykseltään yhteensopivat vaatteet, pellavalakanat sekä pellavaiset aamutakit.

https://www.kivikivi.fi

Kivitori

Kivitori.fi on vuonna 2013 perustettu kivituotteiseen ja -rakentamiseen erikoistunut verkkokauppa. Tavoitteenamme on olla laajan kivivalikoiman erikoisliike, joka asiakkaidemme ympäri Suomen on verkon kautta helppoa tavoittaa.

http://www.kivitori.fi

Knokkon Textiles Company Oy

Eettisesti tuotettuja ekologisia tekstiilituotteita saksalaisesta nokkosesta ja kuituhampusta ensimmäisenä Skandinaviassa! Kankaita, lankoja ja erikoiseriä valmistuotteita.

https://www.knokkon.fi/

KodinSyke.fi

KodinSyke.fi - Have a nice DIY -nettikauppa josta löytyy erilaisia ihanuuksia meidän kaikkien tuunaajien iloksi.

Kestävät ja peittävät LaPajaritan Chalk Paint -sarja! Kaksi eri kokoa.

Kokeile rohkeasti esimerkiksi kirkkaita FLUORI-maaleja tai ylellisiä Metallinhohtomaaleja!
Nyt tilattavissa ...

https://www.kodinsyke.fi

Koi Design

Koi Design on koruyritys Oulun seudulta. Myymme itse suunnittelemiamme ja käsityönä valmistamiamme design hopeakoruja sekä herkullisen värikkäitä VÄRIÄ-puuhelmikoruja.

http://koidesign.fi/fi

Koivisto Studio

Koivisto Studio tekee puusta sisustustuotteita ekologisesti. Lisäksi Koivisto Studion omistajat tekevät koruja Viilu yritysnimellä.

HTTPS://www.koivistostudio.fi

Koivunalhon Luomutila

Luomumaatila, joka mm. tuottaa ja valmistaa kotimaisia lupiinituotteita (jauho, rouhe, pasta). Myös polttopuuta klapeina, halkoina, rankana.

http://www.koivunalho.fi

Koivutex Ky

Omasuunniteltu- ja kokonaan suomessa kudottu,kierrätyspuuvilla Mattomallisto, kattava koko-ja värivalikoima. Räätälöinti-
Jacquardkudontaa.

http://www.koivutex.fi

Kolme Cosmetics

Kahden lapsen äitinä ja varsinkin pientä vauvaa hoitaessa on ihanaa tietää, ettei lapsen iholle pääse kosketukseni kautta pienelle sopimattomia kemikaaleja. Luonnolliset palashampoot, kasvovoiteet, palasaippuat, deodorantit ja toxfree-ihonhoitotuotteet on uponneet ystäviin ja sukulaisiin kuin lämpim...

https://www.kolmecosmetics.com/

Korispiste

Korispisteestä löydät kaiken tarvittavan koripalloon. Runsaasti tuotteita myös muuhun urheiluun ja liikuntaan. Teemme tilauksesta myös seura- ja fanituotteita.

Korispiste - Palveleva kotimainen erikoisliike

https://www.korispiste.fi/

Koruliike Pearly Parrot

Kokonaan kotimaisena käsityönä valmistettuja uniikkeja helmikoruja ja hopeakoruja.
Myös muita tuotteita.

https://www.pearlyparrot.fi

Koruliike Romeo & Julia

Me olemme Oululainen perheyritys ja toimintaa on takana jo 30 vuotta! Valikoimasta löytyy meillä käsityönä valmistettu LEMPI-mallisto ja kaikkea muuta ihanaa korujen, asusteiden ja lahjatavaran saralta

https://www.romeojulia.fi/fi

Korupaja Helmi

Kierrätykseen erikoistunut kultasepänverstas! Koruja hopealusikoista, omia malleja vintagekoruista.

http://www.korupajahelmi.com/

Korupaja onni

Korupaja onnin verkkokaupasta löydät ihanat hopeasta ja nahkapaperista valmistetut korut. Kaikki korut tehdään käsityönä Iisalmessa.

https://korupajaonni.fi

kosmetologikauppa.fi

Kotimainen kosmetiikan verkkokauppa. Helsingissä valmistettua luonnonkosmetiikkaa sekä muita kosmetologien käyttämiä ihonhoitotuotteita. Mahdollisuus myös ihonhoidon neuvontaan suoraan kosmetologilta!

https://www.kosmetologikauppa.fi/

Kotiantenni

Kotiantenni on suomalainen antennitarvikkeiden verkkokauppa. Tehtävämme on helpottaa ihmisten antenniongelmien ratkaisemista. Kotiantenni tarjoaa alan laadukkaimpien valmistajien antennituotteita asennusvalmiina paketteina ja yksittäisinä tuotteina. Palvelun takaa yli 30 vuoden kokemus antennialalta...

https://www.kotiantenni.fi/

Kotimai.fi

Kotimai.fi tarjoaa eettisesti ja ekologisesti lähellä valmistettuja vaatteita naisille ja lapsille. Lisäksi valikoimissamme on koruja, laukkuja ja asusteita.

https://www.kotimai.fi/

Kotimatto

Kotimatto on jo vuonna 1984 perustettu matto-alan perheyritys Etelä-Pohjanmaalla Seinäjoella. Hyvä palvelu on ollut avainasemassa Kotimatolla alusta alkaen.

Tuotevalikoimaamme kuuluvat laadukkaat matot koteihin ja julkisiin tiloihin. Olemme matottaneet monet päiväkodit ja toimistot, pankit ja neu...

https://www.kotimatto.fi/

KOTO Designmarket

Kolmen nuoren naisen kivijalkakauppa Jyväskylässä ja verkkokauppa, joka kokoaa yhteen, ja myy yli 50 kotimaisen pienyrityksen tuotteita.

https://www.kotodesignmarket.fi/

KOTONA sisustus

Kodintekstiilit skandinaaviseen makuun. Tekstiileillä on Design from Finland merkki.

Sisusta kotisi ilme nopeasti, helposti ja edullisesti kodintekstiileillä.

Kaikki tuotteet valmistetaan käsityönä ja piensarjoina Turussa.

https://www.kotonasisustus.fi

Koulutuspalvelu sahkot.fi

Erilaisia sähköalankoulutuksia sähköautojen latauksesta sähkötyöturvallisuuteen.

https://www.sahkot.com

KUI Design

KUI Design suunnittelee ja valmistaa hyväntuulisia asusteita, lastenvaatteita ja lahjatavaroita. Iso osa malliston tuotteista tehdään paikallisesti Suomen Turussa. Kiitos kun tuet 😊
Turun myymälämme sijaitsee osoitteessa Kristiinankatu 6.

https://www.kuidesign.fi

Kukkamyynti Piilola Oy

Meillä on kukkasidontaan ja floristiikkaan erikoistuneet kivijalkaliikkeet Helsingin keskustassa (Citycenterissä) ja Etelä-Haagassa. Toimitamme töitämme pääkaupunkiseudulle 7 päivää viikossa.
Nettisivuiltamme löytyvät tarkemmat yhteystiedot ja myös verkkokauppa.

https://piilola.fi

Kulkukoira Oy

Kulkukoira Oy on suomalainen yritys. Varasto- ja tuotantotilamme sijaitsevat Pyhäjoella Pohjois-Pohjanmaalla. Olemme erikoistuneet koiran kuljettamiseen autossa ja meiltä löydät erittäin laadukkaat ja pitkäikäiset tuotteet, takuulla!

Toimitamme kaikki tuotteet omasta varastostamme ja meille voit...

https://www.kulkukoira.com/

Kulta-Center.fi

Kello- ja korualan perheyritys. Nopeat toimitukset verkkokaupasta kotiovelle ilmaiseksi.
Edustettuja merkkejä mm. Garmin älykellot, Tissot, Certina, Seiko, Kalevala Koru, Lumoava, Swarovski, Sandberg ja Kohinoor .

https://www.kulta-center.fi

Kultakiila

Kultakiila on kultasepänliike ja -paja Lahdessa. Kaikki työt valmistuvat käsityönä liikkeen yhteydessä sijaitsevassa pajassa. Pajalla valmistuu paljon uniikkeja koruja niin sormuksia kuin paljon muutakin, vanhojen korujen muutoksia sekä korjauksia. Lisäksi Kultakiilalla on oma mallisto.

Näinä poi...

https://www.kultakiila.fi

Kultatukku

Ostamme kultaa-ja hopeaa, sekä kaikki muut jalometallit, desing- ja vintage korut. Myymme verkkokaupassamme huolettuja Suomalaisia koruharvinaisuuksia. Meillä on 10 myymälää Suomessa. Paikkakunnat Kirkkonummi, Espoo, Helsinki, Järvenpää, Lahti, Hämeenlinna, Lempäälä (idea park), Kuopio sekä Seinäjok...

https://kultatukku.fi/verkkokauppa/

Kuopus Oy

Lastenvaatteiden karkkikauppa Tampereen Sokoksen 3. kerroksessa ja verkossa! Paljon kotimaisia merkkejä: Metsola, Mainio, Kaiko, Gugguu, Papu, Verson puoti, Paapii, Reima, Ruskovilla... Lisäksi ulkomaisia laatumerkkejä, esim. Molo, Levi’s, Name it, Villervalla. Loistava valikoima vauvalahjoja sekä k...

https://www.kuopus.fi/

Kuoret.net

Suomalainen puhelimien suojakuoriin keskittynyt verkkokauppa. 1-3pv ilmainen toimitus ja 30pv ilmainen palautusoikeus.

https://www.kuoret.net/

Kustannus Mäntypuro

Kustannus Mäntypuro on pieni kotimainen kustantamo. Erikoisalaamme on laadukas kotimainen kirjallisuus. Kevään aikana julkaisemme Kaimahaltiat-satukirjan Riidellään sovintoon asti. Koska sopu on tärkeää kaikkina aikoina.

https://www.mantypuro.fi

Kuusipohja

Valmistamme pieniä sisustustuotteita kotimaisesta koivuvanerista. Pyyhemerkit ja -nipsut, ovikyltit, korut ym.

https://www.kuusipohja.com

Kuvanmaailma

Valokuvien, kuvakirjojen, sisustustaulujen valmistus.
Kuvalahjat kuten: Maalaisjärkikortit, kakkukuvat, kuvamukit, kuvajääkiekko, kuvakortit..

https://www.kuvanmaailma.fi

kuvatapetti.fi

Kuvatapetti.fi tarjoaa kattavan valikoiman laadukkaita kuvatapetteja mittatilaustyönä. Voit myös suunnitella täysin uniikin tapetin omasta kuvastasi. Inspiroidu ja löydä uusi helppo tapa kotisi sisustamiseen!

https://www.kuvatapetti.fi/

Kylttipiste Oy

Valmistamme standardien ja määräysten mukaisia kylttejä ja opasteita suomen sääolosuhteisiin soveltuvilla materiaaleilla ja tekniikoilla.
Lisäksi valmistamme kylttejä räätälöityinä asiakkaan tarpeisiin.

https://kylttipiste.fi

La Perle

Äidin ja kahden tyttären perheyritys La Perle sijaitsee Torniossa Rajalla på Gränsen kauppakeskuksessa. La Perlestä löydät naisten ja miesten vaattelta, kenkiä ja asusteita huippu brändeiltä. Palvelu ja lämminhenkisyys on meidän voimamme ❤️

Http://laperle.fi

Lahjakauppa LahjaShop.com

Lahjat netistä. Kotimainen verkkokauppa ja lahjakauppa netissä monipuolisilla maksutavoilla. Löydät valikoimasta lahjaideoita, lifestyle-tuotteita, sisustustavaraa, koruja ja paljon muuta. LahjaShopista ostaminen on turvallista, nopeaa ja helppoa. Lämpimästi tervetuloa!

https://www.lahjashop.com

Lamus Oy

Lamus on jo 40 vuoden ajan valmistanut mittatilauskalusteita johtaville huonekaluliikkeille ja sisustussuunnittelijoille. Tuotteitamme ovat ruokapöydät, senkit, erilaiset tasot, hyllyt ym.

http://lamus.fi

Lapuan Kankurit

Alussa on lanka. Siitä me kudomme hyvää elämää ihmisille ympäri maailmaa, vastuullisesti ja ympäristöä kunnioittaen. Käytämme vain luonnollisia raaka-aineita, kuten pellavaa ja villaa. Kudomme suomalaista designia, jonka inspiraatio syntyy puhtaasta luonnostamme. Se mikä kudotaan, se myös pitää....

https://www.lapuankankurit.fi/fi

Lasistudio Jan Torstensson

Valmistamme sisustus- ja käyttöesineitä sekä koruja kierrätyslasista.

https://www.lasistudio.fi

Lastentarvike Pikku Tipu

Meidän valikoimasta löytyy lastenvaatteet, lelut ja pientarvikkeet sekä Mikkelin laajin äitiys- ja imetysvaatevalikoima. Vuonna 2015 perustettu Mikkeliläinen yritys.

https://pikkutipu.fi/

Laukkukauppa.fi

Kotimaisia nahkalaukkuja, lompakoita, kukkaroita ja kasseja. Lisäksi salkut ja matkalaukut. Verkkokauppaa jo vuodesta 1998. Kivijalkakauppamme Laukkutila Ihanamäki Oy löytyy Sastamalasta.

https://www.laukkukauppa.fi/

LAUROU

LAUROU on kotimainen lastenvaatemerkki, joka on saanut alkunsa intohimosta kauniisiin, korkealaatuisiin ja eettisiin lastenvaatteisiin.

https://www.laurou.com/

Leena Aijasaho - voimavalokuva

Luontovalokuvaajan kuvista avainlippua kantavia suomessa valmistettuja tuotteita. Tuotteet:
*karhusisustustyynyjä
*luontokuvatyynyjä
*voimapussukoita
*kännykälle pikkukasseja
*kangaskasseja
*voimavalokuvapakka
*luontokuvista postikortteja
Itselle tai lahjaksi.

https://holvi.com/shop/voimavalokuva/

Leikkisät Design Oy

Leikkisät Design Oy on mikroyritys, joka suunnittelee ja valmistaa lastenvaatteita ja -tuotteita. Kaikki tuotteet suunnitellaan ja valmistetaan omassa pienompelimossa Oulussa. Suunnittelun lähtökohtana on toimiva, kestävä, kaunis tuote. Jokainen tuote käy tarkan kehitys- ja tuotetestausprosessin läp...

Https://www.leikkisat.fi

Leino Design

Perheyrityksemme Leino Design valmistaa designtuotteita Salossa kotimaisesta teräksestä; lyhtyjä, tarjottimia, kalusteita, ripustimia ym. Kivijalkaliikkeemme Leino Design Shop edustaa omien tuotteidemme lisäksi myös kymmeniä muita pieniä kotimaisia käsityöläisiä.

https://www.leinodesign.fi/

LELUKAUPPA LEIKISTI - leikisti.fi verkkokauppa

Pieni sympaattinen lapualainen lelukauppa. Lelut, lastentarvikkeet, gaming- ja fanituotteet, lastenhuoneen sisustus. Vastuullisesti tuotettuja, laadukkaita ja ekologisia tuotteita helppoon ja hauskaan lapsiperhearkeen. Tilaa netistä, nouda paikan päältä tai kysy kotiinkuljetuspalvelusta. Nopea toimi...

https://www.leikisti.fi/

Lemmikille.com

Koirille ja kissoille tarvikkeet ja lisäravinteet nopeasti ja edullisesti AAA-luokan verkkokaupasta.

https://lemmikille.com

Lemmikki Enkelit

Jokainen lemmikki on yksikö ja jokainen yksilö on ansainnut juuri sinun lemmikkisi persoonaan sopivan uurnan. Valikoimastamme löydät paljon erilaisia ja eri materiaaleista valmistettuja uurnia vastaamaan sitä tarkoitusta, mihin juuri sinä sen haluat. Autamme tarvittaessa uurnan valinnassa, joten ota...

https://www.verkkokauppa.lemmikkienkelit.fi

Life Art Oy

Life Art Oy on vuonna 1990 perustettu innovatiivinen taidekehystämö ja grafiikkamyymälä Helsingin Punavuoressa.
Kehystyksessä panostamme laatuun ja osaamiseen. Taidegrafiikkamme edustaa tasokasta suomalaista nykytaidetta. Olemme Suomalaisen Työn Liiton jäsenyritys.
Voit tilata sähköpostilla tai G...

https://www.lifeart.fi/index.html

Lifestyle La Luna

Naisten yksilölliset vaatteet ja asusteet.Merkkeinä mm Made in Italy,Mosmosh,Part two,Inwear,Prepair,Summumwoman,Clare,Nude of Scandinavia,Bukela ym

http://www.lifestylelaluna.fi

LIFESTYLENORDIC KY

Vuonna 2012 perustettu sisustusliike Oulussa ja verkossa. Valikoimassa trendikkäät ja ajattomat sisustustuotteet. Varastotuotteiden toimitusaika 1-2 päivää! Ilmaiset toimitukset yli 100€ tilauksiin.

https://www.lifestylenordic.fi/fi

Liinalapsi Oy

Liinalapsen verkkokaupasta löytyvät suomalaiset vauvojen ja taaperoiden kantamiseen tarkoitetut kantoliinat ja kantoreput. Tuotemerkkejämme ovat Vanamo ja Wompat.

http://www.liinalapsi.fi/fi/

Likiz

Likiz on mutkaton kahden naisen yritys,
joka tarjoaa sinulle tai yrityksellesi ilahduttavia tekstiilituotteita.
Verkkokaupastamme löydät itsellesi tai lahjaksi
laadukkaita tuotteita, joihin on yhdistetty valokuvia digipainettuna kankaalle.
Tuotteet valmistetaan pieteetillä suomalaisten pienyritt...

https://www.likiz.fi

Lil Plot

Lil Plot on kahden ystävyksen perustama pienyritys Helsingistä. Yritys myy puunkasvatuspakkauksia, jotka sisältävät kasvatusastian, mullan, siemenet ja ohjekirjan. Tuotteet valmisetetaan Suomessa.

Lil Plot -puunkasvatuspakkaus on oma maapalsta kodin sisätiloissa. Se on täydellinen lisä enemmän ta...

https://lilplot.com/

Lille Clothing

LILLE on suomalainen vaatemerkki naisille. Tarjoamme vastuullista ja ajatonta tyyliä. Missiomme on suunnitella ja tuottaa vaatteita, joita et halua heittää pois.

https://lilleclothing.com/fi/

Little Copenhagen Oy

Lastenvaateliike Little Copenhagenin puoti on yhdistelmä uutta & second-handiä. Valikoimistamme löytyy mm. suomalainen Pop & co. Paikanpäällä laadukas, myyntitiliperiaatteella toimiva second-hand-osasto.

http://www.littlecopenhagen.fi

LITTLEBITDESIGN

Korujen suunnittelu ja valmistus Kuusankosken Taideruukissa Kouvolassa:

Yllättäviä yhdistelmiä, välittömiä vaikutuksia.

Hyvin ajateltu, käsin tehty - ihmiseltä ihmiselle.

Koru on merkityksellinen ja henkilökohtainen viesti itselle ja muille. Vahvista sitä mitä olet ja anna sen näkyä. Rohke...

https://www.littlebitdesign.fi

Liveto Group Oy

Liveto on Jyväskyläläinen tapahtumamyynti yritys. Tarjoamme asiakkaillemme alustaa ilmoittautumisiin ja tuotteiden myyntiin. Asiakkaitamme ovat muun muassa festivaalit, teatterit, messut, ravintolat, seurat ja BtoB-yritykset. Ostamalla lipun, lahjakortin tai vaikkapa oheistuotteita tuet sekä Livetoa...

https://liveto.io/

LOKAL

Lokal on Helsingin keskustassa sijaitseva, kotimaiseen muotoiluun erikoistunut konseptimyymälä ja galleria
Tuotevalikoimaan kuuluu sekä taidetta että paikallisena käsityönä valmistettuja esineitä sekä nimekkäiltä että tuoreilta suomalaismuotoilijoilta ja -käsityöläisiltä. Lokal Helsinki tuo esiin p...

https://lokalhelsinki.com/lokal-shop/

Lola&Lykke Oy

Lola&Lykke® on suomalainen hyvinvointibrändi äideille. Suunnittelemme ja valmistamme tuotteita, jotka tukevat/ auttavat äitien hyvinvointia.

Tuotevalikoimamme sisältää: raskausaikaisen ja raskaudenjälkeisen tukivyön, imetystuotteita, sähkökäyttöisen rintapumpun, luomutee valikoiman äitiyden eri ...

https://lolalykke.com/

Loruloimi Ky

Suomessa suunniteltuja ja käsityönä valmistettuja räsymattoja ja puuvillamattoja verkkokaupasta valmiina tai tilaustyönä asiakkaan toiveiden mukaan.

https://www.loruloimi.com

LovePaws® - Rakkautta Tassuille

Super tehokasta ja suosittua luomu tassuvahaa lemmikin ja omistajan ihon hoitoon &suojaukseen. Antibakteerinen. -Helppo tapa pitää huolta tassujen hyvinvoinnista.
-Kotimainen -Luomu -Rakkaudella Tehty
LovePaws® - RakkauttaTassuille ❤️🐾

Http://Www.rakkauttatassuille.fi

Luin Living

Ajatonta arjen hemmottelua kotiin jokaiselle perheenjäsenelle. Markkinoiden laajin valikoima upeita kylpyasusteita sekä paljon ihania sisustustuotteita kotoiluun. Rakkaudesta arkeen.

https://www.luinliving.fi/

LuKLabel

Myymme asiakkaiden kanssa suunniteltuja lifestyle tuotteita verkkokaupassamme. Tuotteita löydät arkeen, sekä juhlahetkiin. Tuotteet sopivat varsinkin kotoiluun.

http://www.luklabel.fi

Lumoava

Lumoavan missio on rohkaista ihmisiä välittämään tunteitaan. Korut, nuo "tunteiden tulkit" valmistetaan kultaseppiemme käsityönä maailman pohjoisimmassa korutehtaassa Kuopiossa. Lumoava korut ovat muotoilleet Suomen eturivin muotoilijat.

https://www.lumoava.fi

Luoman Puutuote Oy

Piharakennuksien valmistus ja myynti.
Meidän Puuceet, varastot, vierasmajat ja saunat löydät jälleenmyyjiemme valikoimista sekä verkkokaupastamme Lillevilla.fi

https://www.lillevilla.com/fi

Luonnokas Oy

Luonnokas tarjoaa saunahoitoja yksilöille ja ryhmille sekä järjestää hyvinvointitapahtumia ja tarjoaa ohjelmaa tyhy-päiviin. Lisäksi yritys valmistaa käsityönä luonnonmukaista kosmetiikkaa luonnon omista raaka-aineista.

https://www.holvi.com/shop/luonnokas

Luonnollinen Kamu

Luonnollinen KAMU on kotimainen ja 100 % biohajoava lemmikkiperheen pesuainesarja.
Pesuaineet eivät ärsytä herkkää kuonoa, ovat luontoystävällisiä ja turvallisia sekä pH-arvoltaan lemmikillesi sopivia.
Tuoteperheeseen kuuluvat shampoot, hoitoaine, pyykin- ja loimenpesuaineet sekä siivoussuihkeet. ...

https://www.luonnollinenkamu.fi/

Luonteva

Luonteva haluaa olla mukana tarjoamassa vaihtoehtoja massatuotannolle valmistamalla pihkavoidetta, palasaippuoita, pakurivoidetta ja muita luonnonkosmetiikkatuotteita pienessä pajassa Keski-Pohjanmaalla.
Rakkaudella käsin tehty - juuri Sinulle ja läheisillesi ❤️

https://www.luonteva.fi

Luontoemo

Luontoemo on sysmäläinen luonnon- ja luontaistuotealan yritys ja terveyskauppa Päijät-Hämeessä. Verkkokaupastamme löydät esim. eteerisiä öljyjä ja homeopaattisia tuotteita, perinteisiä suomalaisia luonnonyrtteihin pohjautuvia tuotteita kuten koivuntuhkauutetta - ja muitakin luonnonyrttejä kunhan taa...

https://www.luontoemo.fi/

LuovaKudonta™️

Toimimme Ashford-tuotteiden maahantuojana sekä jälleenmyyjänä Suomessa. Ashford Handicrafts Ltd. on maailman johtava rukkien, kangaspuiden ja käsityövälineiden valmistaja yli 85 vuoden kokemuksella. Tuotteet valmistetaan ympäristöystävällisesti ja kestävän kehityksen mukaisesti, ja ne on suunniteltu...

https://www.luovakudonta.fi

Luppaset

Luppaset on rohkea ja leikkisä brändi, joka tarjoaa tuotteita lapsille ja aikuisille. Kaikki on valmistettu Suomessa. Tutustu valikoimaan ja hyppää mukaan seikkailuumme!

https://www.luppaset.com

Luurinetti.fi

15-vuotias tamperelainen perheyritys. Lähes 20 000 tuotetta, laajasti mobiilialan ja muita pienelektroniikan laitteita ja tarvikkeita uusiin, mutta myös vanhempiin laitteisiin. Brandejä ja pienempien valmistajien tuotteita.

https://www.luurinetti.fi

LVI-verkkokauppa.fi

Kotimaisen perheyrityksen verkkokauppa, josta löydät laadukkaat design LVI-tuotteet sekä muut tuotteet kodin sisustamiseen. Verkkokauppamme sydän ovat suomalaiset yritykset ja heidän rakkaudella sekä ammattitaidolla valmistamansa tuotteet.

https://lvi-verkkokauppa.fi/

Maammekauppa

Maammekauppa on vain Suomessa valmistettuja tuotteita myyvä verkkokauppa ja Laitilassa sijaitseva persoonallinen kivijalkamyymälä. Meillä ei tuotteen alkuperää tarvitse arvailla, vaan kerromme tuotetiedoissamme, millä Suomen paikkakunnalla sen valmistus tapahtuu.

Valikoimastamme löydät mm. kotima...

https://www.maammekauppa.fi

Maasta Ceramics

Käsityönä piensarjoissa dreijattua keramiikkaa. Valikoimasta löytyy astioita, kodin käyttökeramiikkaa, sisustusesineitä sekä suosittuja neulojan lankakulhoja.

https://www.maastaceramics.com

Made in Finland Shop

Made in Finland Shop on meidän verkkokauppa, jossa myymme vain ja ainoastaan Suomessa valmistettuja huonekaluja, kodintuotteita ja sisustusta. Olemme pieni perheyritys, jonka missio on pelastaa suomalainen käsityö ja valmistus. Meidän valikoimista löytyy yli 40 suomalaisen valmistajan tuotteet helpo...

https://madeinfinlandshop.fi/

Magee nettikauppa/Susannan Magee Idea

Teen hyvän mielen koruja käsityönä.
Marjoja, eläimiä ja herkkuja.
Turvalukolliset avainkorut 80-160 cm mittaisina.

HTTPS://www.mageenettikauppa.fi

Magni Mundi

Kaipaatko arkeesi hiukan luksusta? Koskaan ei ole liian aikaista haaveilla ja suunnitella matkaa Lounais-Suomeen. Tarjoamme asiakkaillemme antoisia kulttuurielämyksiä arkkitehtuurin ja historian parissa.
Verkkokaupastamme löydät lahjakortit suosituimpiin opastuotteisiimme Paimion parantolasta turk...

https://holvi.com/shop/magnimundi/

MaiMedia

MaiShopista saat julisteita, kangaskasseja, postikortteja ja jääkaappimagneetteja kauniilla kuvilla.

Suunnittelemme kuvia myös tilaustyönä yrityksille ja yksityiskodeille.

https://maishop.fi/

Mainio Clothing Oy

Helsinkiläisen Mainion tavoite on parempi tulevaisuus. Mainion lasten- ja naistenvaatemallistojen perusta on GOTS sertifioitu luomupuuvilla ja mallistot valmistetaan tutuissa tehtaissa, joilla on yhteiskuntavastuullisuudesta kertova SA8000-sertifikaatti.

Mainion vaatteet suunnitellaan elämää ja ...

https://www.mainioclothing.fi/

MariMari

MariMari, kivijalkakauppa ja verkkokauppa, päätuotteena kotimainen, Suomessa valmistettu naistenvaatemallisto.

Http://www.marimari.fi

marituulet

Vaate-, sisustus- ja lahjatavarakauppa. Marimekko, Joutsen, Ritva Falla ym kotimaiset merkit, kivijalassa myös Pentik-myymälä.

https://www.marituulet.fi

Masutyyppi

Masutyyppi -kalenteri on ihana tuote odottavalle äidille. Kirjan avulla raskausajan tuntemukset ja tärkeät hetket jäävät talteen ennen näkemättömällä tavalla. Kivan kokoinen ja oivallinen lahjaidea vaimolle, tyttöystävälle tai ystävälle

http://www.masutyyppi.fi

Mattokutomo Aro/Retromatto

Kotimaisia, laadukkaita, EKO-kierrätyspuuvillasta valmistettuja mattoja, vesipestäviä ja värin pitäviä. Yritys täyttää tänä vuonna 42 vuotta.

https://retromatto.fi

Maymay Design

Myymme ekologisista materiaaleista laadukkaasti valmistettuja sisustustuotteita. Erikoisuutenamme ovat virkatut matot. Lisämausteena ovat yksilölliset kranssit, muut sisustuskoristeet ja käsin tehdyt kortit. Vanhoja kiiltokuvia ja postikorttejakin meiltä saa. Pistäydy ihmeessä sivuillemme! :)

https://maymay.fi/

Meatersuomi

Langaton älypaistomittari Meater joka helpottaa kokkailua, paistinpannulla, grillissä tai savustimessa. Ei enää häiritseviä johtoja! Saat ravintolatasoiset mehevät lihat ja kalat kotosalla tehden. Toimii kännykän tai tabeltin yhteydellä. Suomalaisen insinöörin keksintö jota myydään ympäri maailmaan...

https://www.meatersuomi.fi

melou

Suunnittelen laadukkaita taiteellisia kangaskuoseja pellavasta, puuvillasta ja puuvillapellavasta koko perheelle arkeen ja juhlaan sekä myös sisustukseen.

http://www.melou.fi

Mereen

Mereen on rohkea ja omaleimainen joensuulainen tekstiiliyritys ja kankaiden verkkokauppa. Mereenin ydintä on kotimaisen suunnittelun lisäksi eettiset ja ekologiset valinnat niin kangasmateriaaleissa kuin muussakin tuotannossa.

https://www.mereen.fi

MIA Design Shop

MIA Design Shop on sisarusten vuonna 2015 perustama täyden palvelun sisustussuunnittelutoimisto ja skandinaavisia designtuotteita myyvä verkkokauppa. Tervetuloa sivuillemme inspiroitumaan sisustuksesta!

https://www.miadesign.fi

Mia Liv

Mia Liv syntyi sisarusten intohimosta skandinaaviseen sisustukseen ja taiteeseen. Mia Liv tarjoaa abstrakteja taidejulisteita ja maalauksia skandinaaviseen tyyliin. Meiltä myös kustomoidut maalaukset toivomiesi mittojen ja värimaailman mukaisesti. Löydät meidät Instagramista ja Facebookista nimellä ...

https://www.mialiv.fi

Miela Designroom

Miela Designroom on suomalaisen designin myymälä Tampereen ydinkeskustassa. Meiltä löydät usean mielettömän suomalaisen brändin tuotteita naisille, miehille, lapsille ja kotiin. Valikoimamme uudistuu kahden kuukauden välein ja valikoimissamme on yli 40 suomalaisen tekijän tuotteita. Tervetuloa tutus...

https://www.mieladesignroom.fi

Miiko

Miikon uniikit hirvennahkaiset laukut, kestävät koivuvaneriset leikkuulaudat sekä upeat sisustustuotteet valmistuvat
vastuullisesti suomalaisten ammattilaisten käsissä.
Tuotteissamme villi pohjoisen luonto kohtaa modernin muotokielen vastustamattomalla tavalla.
Intohimomme on luoda sukupolvelta t...

https://www.miiko.fi/

Miima

Miima on lasten käytettyjen merkkivaatteiden verkkokauppa. Myymälämme sijaitsee Iisalmen keskustassa osoitteessa Louhenkatu 5. Ostamme myös lasten käytettyjä merkkivaatteita, maksamme niistä jopa 90 % arvioidusta myyntihinnasta.

http://miima.fi

Mijohome Oy

Yksilöllisten ja laadukkaiden sisustustuotteiden ja lahjatavaroiden myymälä Vaasan keskustassa sekä verkossa.

https://www.mijohome.fi

Minka Design

Uniikit korut kierrätysmateriaaleista! Kaikki tuotteet on laadukkaasti Suomessa, tarkemmin sanottuna Lahdessa käsinvalmistettu, eivätkä sisällä nikkeliä.

http://www.minka.fi

Minna Suuronen Oy

Minun naistenvaatemallistossani ei ole mustia vaatteita, vaan kaikkia kauniina värejä ja sävyjä. Takkien, mekkojen, tunikoiden, hattujen ym. materiaalina on luonnonkuidut villa ja pellava. Haluan että ihmiset pukeutuisivat iloisemmin. Kaikki tuotteet tehdään Kuopiossa omassa verstaassa ja koko malli...

https://www.minnasuuronen.fi

Minorito Oy - Aarja Health®

Minoriton puhtaat ja laadukkaat Aarja Health® ravintolisät ja vitamiinit valmistetaan alusta alkaen omalla tehtaallamme Seinäjoella rakkaudella ja ammattitaidolla. Tuotannollamme on FSSC 22000 -laatusertifikaatti. Myymme tuotteitamme omassa verkkokaupassamme.

https://aarjahealth.com/

Misnot

MISNOT - grillejä ja muita tuotteita
MISNOT pihagrilli on vankka, teräksinen grilli puu- ja hiiligrillaukseen, joka toimitetaan kasattuna ja käyttövalmiina. Suomessa laatuosista valmistettava, kestävän kehityksen mukainen perintögrilli on helppo kasata ja siirtää tarpeen mukaan. Korkeus on sovitett...

https://www.misnot.fi/

Miss Windy Shop

Kotimaisesta verkkokaupasta ihania, tyylikkäitä vintagetyylisiä vaatteita kaikille ainutlaatuisille naisille! Upeita kellomekkoja, hameita ja muita vaatteita ja asusteita suoraan Joensuun varastolta lähetettynä

https://www.misswindyshop.com

MK Apuvälineet Oy

Arjen apuvälineitä kotiin ikäihmisille ja kaikille tarvitsijoille. Verkkokauppa ja myymälä Tampereella.

https://www.apuvalineet.fi

Molly's Diary

Laadukkaiden alusvaatteiden nettikauppa naisille Joensuusta. Toimitamme jokaisen tilauksen huippunopeasti ja rakkaudella pakattuna!

https://mollysdiary.com/

Mosarte ky / Taide ja Kehys Räikkälä

Nettikauppamme palvelee taide- ja askartelutarvikehankinnoissa. Kivijalkamyymälässä valmistamme kehystykset valokuviin, maalauksiin, käsitöihin ja piirustuksiin.

https://www.taidemakasiini.com

muistikauppa.fi

Muistit ja tarvikkeet, edullisesti ja nopeasti. Kotimaisesta muistikauppa.fi verkkokaupasta.

Kotimainen muistikauppa.fi verkkokauppa on vuonna 2012 perustettu elektronisten tuotteiden, sekä tarvikkeiden tukku ja jälleenmyyjä.

Muistikorttien, USB-muistien, tietokonemuistien, kovalevyjen ja ind...

https://www.muistikauppa.fi/

Muotitorppa Oy

Muotitorppa valmistuttaa Suomessa pienissä ja keskisuurissa ompelimoissa vaatteita, jotka näyttävät nahalta, mutta ovat konepestävää kangasta. Upeasta mallistostamme löydät jakut, housut, topit, mekot ja kynähameet. Käy tutustumassa naisten mallistoon: www.muotitorppa.fi
Muotitorpan jälleenmyyjät l...

http://www.muotitorppa.fi

Muumimukit.com

Laaja valikoima muumimukeja ja muita muumiaiheisia tuotteita. Nopea toimitus 1–3 työpäivää ja ympäristöystävällinen paketointi. Aina ehjänä perille.

Ostamme turvallisesti ja nopeasti yksityisten keräilijöiden muumimukikokoelmat.

https://kauppa.muumimukit.com

Muurla Design Marketing Oy

Muurla suunnittelee ja valmistaa korkealaatuisia ja käytettäviä kodin ja keittiön tuotteita.

https://www.muurla.com/

Myllyn Mies Oy/Ovikauppa.com

Ovikauppa.com on Myllyn Mies Oy:n omistama ovien ja ikkunoiden verkkokauppa. Myymme kotimaiset ovet ja ikkunat suoraan varastosta ja mittatilauksena. Valikoimassamme on aina edullista ylijäämää ja 2-laatua!
Ps. Myllyn Miehen muihin tuotteisiin ja palveluihin voit tutustua osoitteessa http://myllynm...

https://ovikauppa.com/

Myssyfarmi

Myssyfarmi on maatilalähtöinen designyritys Pöytyän Vistolan kylältä. Kaikki Myssyt neulotaan käsin paikallisten Myssymummojen puikoissa paikallisten suomenlampaiden luonnonmukaisesta villasta. Farmilla kaikki on aitoa ja alkuperäistä, eikä Pöytyä tiettävästi ole mikään muotimaailman polttopiste. Vi...

https://www.myssyfarmi.fi/

Nahka-Arzi Tmi

Käsityönä tehtyjä nahkatuotteita, laukkuja, reppuja, maskeja ym. Leikkaan, värjään ja ompelen tuotteet käsin. Tuotteita tehdään myös tilauksesta.

https://www.nahka-arzi.fi/

Napikas

Napikas suunnittelee ja valmistaa laadukkaita ja monikäyttöisiä lastenvaatteita , pienet yksityiskohdat tekevät vaatteista persoonallisia. Valikoimassa on myös asusteita naisille. Kaikki tuotteet valmistetaan Kärsämäellä.

https://www.napikas.com/

Näppärä Vera

Itse tehty iloiset lastenvaatteet, lahjat ja tuliaiset, tunikoita naisille sekä miehille flanellipaidat jne. Lahjat joilla on käyttöä ja antavat hyvän mielen saajalle ja antajalle.

https://kauppa.napparavera.fi

Nature by Amppu

Nature by Amppu on yhden naisen luonnonkosmetiikan yritys Sipoosta. Pääasiassa järjestän luonnonkosmetiikankursseja, mutta valikoimista löytyy myös hoitavat ja tuoksuttomat saippuat sekä tee-se-itse kosmetiikka paketit.
Verkkokurssit ovat myös työn alla.

https://www.amppu.fi/

NaviStore

Navigointi tuotteiden erikoisliike. Meiltä löytyy GPS-navigaattorit eri käyttötarkoituksiin: autonavigaattorit, moottoripyöränavigaattorit, raskaankaluston navigaattorit, käsi-GPS laitteet maastossa liikkumiseen sekä erilaiset älykellot jokapäiväisen aktiivisuuden, urheilusuoritusten ja hyvinvoinnin...

https://www.navistore.fi/

Nearby

Nearby.fi kokoaa yhteen paikkaan helposti löydettäväksi nurmijärveläiset käsityö- ja pienyrittäjät. Verkkokaupasta voit löytää mm. paikallisten kultaseppien, kukkakaupan, luonnonkosmetiikan valmistajien, ekologisten siivousaineiden valmistajan ja eri palveluntarjoajien tuotteita ja lahjakortteja....

Https://Www.Nearby.fi

NeitiKuu

Ympäristöystävällisten kauneudenhoito- ja ekosiivoustuotteiden erikoiskauppa.

https://neitikuu.fi/

Népra Oy

Népra on hyvänmielen urheiluvaatemerkki Lahdesta, jonka kulmakivinä ovat kokonaisvaltainen hyvinvointi, minimalistisuus ja eettisyys. Urheiluvaatemallistomme suunnitellaan ja kaavoitetaan Suomessa, ommellaan Virossa, ja kankaat tulevat Italiasta. Vapaa-ajan mallisto on puolestaan teetetty yhteistyös...

https://www.wearnepra.com

Nettikaluste.fi

Nettikaluste.fi on 100% Suomalainen huonekalujen verkkokauppa. Toimitamme tilauksesi ulko-ovellesi AINA ilman toimitusmaksua.

https://www.nettikaluste.fi/

Nettilippu

Suomalainen ILMAINEN verkkokauppa-alusta tapahtumille ja kivijalkakaupoille.
Nyt kannattaa pienyrittäjien laittaa esim. lahjakortteja kauttamme myyntiin.

https://www.nettilippu.fi

Neurosonic Finland Ltd

Neurosonic on suomalainen innovaatio, joka on saanut alkunsa vuonna 2010. Neurosonic valmistaa huonekaluja sängyistä lepotuoleihin, missä on ominaisuutena matalataajuusvärähtely. Värähtelyllä päästään vaikuttamaan rauhoittavasti suoraan autonomiseen hermostoon, millä on vaikutusta unen laatuun, stre...

https://neurosonic.fi

Niin Mua Second Hand & Vintage

Niin Mua Second Hand & Vintage on erikoistunut kotimaisiin, vastuullisesti valmistettuihin vaatteisiin ja asusteisiin.

Niin Mua - kestävän kehityksen mukaista muotia kotimaisesta verkkokaupasta!

https://niinmua.com

Niinmun’design

Kotimainen, saariston henkeä ja tunnelmaa henkivä, ajaton ja minimalistinen naisten vaatemallisto Turun saaristosta.

https://www.niinmun.fi/

Niki Newd

Niki Newd® on kotimainen tuorekosmetiikan pioneeriyritys. Intohimomme on valmistaa ultra-tuoreita ihonhoitotuottetia maailman parhaimmista raaka-aineista. Tuotteissamme suosimme aina kaikista korkealaatuisimpia, puhtaita sekä jäljitettäviä elintarvikelaatuisia raaka-aineita emmekä koskaan käytä lisä...

https://nikinewd.com/

Nimipyyhe.com / A.T.I Rantanen t:mi

Nimipyyhe.com myy laadukkaita trikookankaita, ompelutarvikkeista ja tilkkutyökankaita

https://www.nimipyyhe.com

Nipsu Company

Muodikkaita ja laadukkaita lasten-ja nuorten vaatteita. Tunnettuja brändejä.Tuotteita myös nuorekkaille aikuisille.
Valikoimissa myös lelut, lahjatavarat ja askartelutuotteet.

https://nipsucompany.com/

NipsuCompany

Muodikkaita ja laadukkaita lasten-ja nuorten vaatteita. Tunnettuja brändejä.Tuotteita myös nuorekkaille aikuisille.
Valikoimissa myös lelut, lahjatavarat ja askartelutuotteet.

https://nipsucompany.com/

Noituus Design

Noituus Design valmistaa lasi- ja tekstiilituotteita tunnelmallisessa Nuutajärven lasikylässä. Tuotteemme ovat Nuutajärvellä suunniteltuja ja käsityönä valmistettuja, yksilöllisiä tuotteita.

Valikoimaamme kuuluu suupuhallettua lasia ja lampputekniikalla valmistettuja lasihelmiä, joista teemme kor...

https://www.noituusdesign.com/

Nomai Oy

Kahden terveydenhuollon ammattilaisen perustama naisterveyden start-up yritys - Nonna on naistentautien- ja synnytysten erikoislääkäri, LT, dosentti ja Mari on terveydenhoitaja/sairaanhoitaja. Nomai on Nonnan, suomalaisen gynekologin, suunnittelema kuukuppi, jonka muotoilussa on huomioitu naisen an...

https://www.nomaicup.com

Noomi Store

Kotimaisten lasten- ja naistenvaatteiden jälleenmyyjä. Verkkokauppa sekä kivijalkamyymälä Oulussa. Työllistämme yrittäjän lisäksi neljä työntekijää. Vahvuuksiamme ovat ammattimainen, asiakasta arvostava palvelu sekä verkkokaupan nopea toimitus sekä joustavuus.

https://www.noomi.fi

Nordic Nutrishop

Nordic Nutrishop on kotimainen ravintolisien ja luonnonkosmetiikan verkkokauppa. Valikoimme tuotteet kiinnittäen erityistä huomiota niiden puhtauteen ja imeytyvyyteen, unohtamatta eettisiä ja ekologisia arvoja.

https://www.nordicnutrishop.fi/

Nordic Record Store Oy

Olemme uusi kotimainen vinyylilevyjen verkkokauppa ja toimimme ainoastaan verkossa luotettavien yhteistyökumppaniemme kanssa. Maksunvälitys tapahtuu Finanssivalvonnan hyväksymän Checkout Finland Oy:n kautta ja vinyylit kuljettaa Posti, joka lupaa kuljettaa paketit ilman hiilijalanjälkeä. LP-levyt pa...

https://nordicrecordstore.fi

Norolan Artisanlures Oy

Norolan on uusi suomalainen pienviehevalmistaja, joka valmistaa kaikki uistimet kotimaisena käsityönä artesaanihengellä. Norolanin Light Spoon -uistin voitti 2019 Erä-lehden vuoden haukiviehetestin.

https://norolan.com

Northern Art Photos

Palapelit, sisustustaulut, magneetit yms. tuotteet omista kuvista tai galleriamme valokuvista. Palvelemme teitä myös valokuvauksessa ja taulujen kehystämisessä.

https://www.artphotos.fi

NousuCommunity Oy

NousuCommunity Oy on kotimaisten Nousu- tuotemerkillä valmistettavien vaatteiden takana. Yritys perustettiin vuonna 2016 ja sen pääasiallisena tavoitteena on luoda mahdollisimman paljon työtä kotimaiseen tekstiili- ja vaatetusteollisuuteen. Nousun kaikki tuotteet ovat aina neulosta ja resoria myöden...

https://www.nousut.fi/

Nuppari

Nupparissa valmistetaan joustavia, käsinpainettuja paitoja naisille ja lapsille sekä kauniita ja kestäviä kodintekstiilejä. Emma ja Katri tekevät kaikki työvaiheet itse suunnittelusta alkaen. Kun ostat Nupparin tuotteita, tiedät missä ne tehdään ja kuka ne tekee!

https://www.nuppari.fi/

Nuppitaivas

Nuppein ja vetimien erikoisliike.
Valikoimassa on tällä hetkellä yli 400 erilaista nuppia ja vedintä hassuista sieviin, sievistä omituisiin, omituisista elegantteihin. Toivottavasti löydät omasi!

https://www.nuppitaivas.fi/

Nuppu Print Company

Kankaita, paperituotteita ja kaikkea ihanaa! Nupun kuoseissa kukkivat Pohjolan kasvit, ja ne ovat kaikki Nupun suunnittelija Sadun käsialaa. Kuosit ilmestyvät mallistoittain, ja niihin jokaiseen kuuluu sekä kankaita että paperituotteita, kuten vihkoja, kortteja ja muistikirjoja. Nupulta on myös ilme...

https://www.nuppuprint.com

Oikku Design

Käsintehtyjä koruja poronnahasta. Jokainen koru valmistetaan rakkaudella käsityönä Rovaniemellä. Korujen muotokieli vie sinut lapin kauniin luonnon äärelle.

http://www.oikkudesign.fi

OivaKauppa

Valmista itse luonnonkosmetiikkaa. Helli ihoasi korkealaatuisilla luonnonöljyillä.
OivaKaupasta löydät laadukkaita, luonnonmukaisia öljyjä ja muita kosmetiikan raaka-aineita sekä ohjeita oman luonnonkosmetiikan valmistamiseen.

https://www.oivakauppa.fi

Okabo Organics

Okabo Organics on suomalainen puhtaaseen arganöljyyn erikoistunut luonnonkosmetiikkasarja. Missiomme on yksinkertaistaa naisten ihonhoitorutiineja luonnollisin keinoin.

Https://www.okabo.org

OllinOnni

OllinOnni on pääasiassa käytettyjen kirjojen verkkokauppa. Kirjoja on tällä hetkellä tarjolla yli 60.00 kappaletta. Toimituskulut ainoastaan 3,50 euroa/tilaus.

https://ollinonni.fi/

Omakuori.fi

Omakuori.fi mahdollistaa suojakuoren tai -laukun tekemisen omasta valokuvasta, yrityksen logosta tai tekstistä. Muokattavia suojakuoria saatavissa noin 50 eri puhelinmalliin.

https://www.omakuori.fi

OMIAKO

OMIAKOn päätuotteita ovat jättineulepeitot, korkkituotteet sekä käsintehdyt matot. Pelkistetyt ja persoonalliset tuotteet niin arjen käyttöön, kuin osaksi sisustustakin syntyvät laadukkaista luonnonmateriaaleista käsityönä Oulussa.

https://www.omiako.com

Ommelkupla ay

Lastenvaatteita ja vaatetuskankaita kotimaisella designilla Suomessa ommeltuina. Laadukkaat ja turvallisiksi sertifioidut trikoot ja joustocolleget, ompelukaavat, ompelumerkit ja keinokarvaiset tupsut. Ommelkuplan perheyritys sekä varasto sijaitsee Tampereella ja verkkokauppa osoitteessa www.ommelku...

https://www.ommelkupla.fi

Onnenpussi Oy

Suloiset & hoitavat käsityönä valmistetut suolasaippuat ja narusaippuat Onnenpussin omalta saippuapajalta Pohjois-Karjalasta. Valikoimissa on runsaasti myös erilaisia saippua-alustoja suomalaisilta kädentaitajilta ❤️

https://www.onnenpussi.fi/

Onnisport

Urheilu- ja hyvinvointituotteiden erikoisliike netissä. Meiltä löytyy loistavat tuotteet kotitreeniin, sekä lenkkipoluille. Käy kurkkaa sivuillamme.

https://www.onnisport.fi

Osaamistehdas Oy

Osaamistehdas Oy järjestää valtakunnallisesti hygieniapassitestausta (Hygieniapassi.fi), tarjoaa anniskelupassitestejä (Anniskelupassit.fi) yhdessä oppilaitoskumppaniensa kanssa sekä tarjoaa mahdollisuuden verkko-oppimiseen Harjoittele.fi-palvelussa.

"Kotona kotimaista" -päivänä voit tukea toimin...

https://www.harjoittele.fi/

Over the House

Seinäjokinen yritys, jossa ommellaan naisten collegepuseroita ja laukkuja. Kaikki tehdään käsityönä!

https://www.overthehouse.fi

Oy Gullkrona Ab

Gullkrona myymälän valikoimasta löytyy perinteisillä käsityötekniikoilla valmistettuja, korkealaatuisia ja kotimaisia tuotteita ja huippu designia - Juuremme syvällä saariston käsityöperinteessä ja katse suunnattuna tulevaisuuteen. Olemme suomalaisten käsityöyrittäjien myyntikanava. Me tunnemme tek...

http://www.gullkrona.fi/

PaaPii Design Oy

PaaPii on kotimainen tekstiiliyritys. Suunnittelemme ja ompelemme luomupuuvillaisia vaatteita lapsille ja naisille. Ompelimo toimii Kokkolassa jossa sijaitsee myös tehtaanmyymälä.

https://www.paapiidesign.com

Paccas Oy

Paccas valmistaa verrattoman lampimiä, ihanan pehmeitä nahkakäsineitä pohjanmaalla Kokkolassa. Olemme ylpeitä yli 4 sukupolen karttuneesta ammattitaidostamme ja seisomme sen takana, että jokainen käsine on sydämmellä suunniteltu ja huolella valmistettu tarkoin valituista materiaaleista.

https://paccas.fi

Päivin Kudepuoti

Verkkokauppa kudepuoti.fi Käsityötarvikkeiden erikoismyymälä toiminut yli 30v.Sijaitsee Urjalassa Menosissa kivijalkakauppa. Uusimpina tuotteina Makramee-langat. P. 0500 730328

http://www.kudepuoti.fi

Pakkaustukku.fi

Pakkaustarvikkeita, pulloja ja purkkeja koko Suomeen toimittava verkkokauppa Keski-Suomesta. Samat edulliset hinnat sekä yrityksille että yksityishenkilöille.

https://www.pakkaustukku.fi

Panimoravintola Bryggeri Helsinki

Bryggeri Helsinki on Helsingin Torikortteleissa huhtikuussa 2013 aloittanut panimoravintola. Helsingin sydämessä syntyvät Bryggerin toiminnan tärkeimmät elementit, vaalien valmistettu käsityöläisolut sekä korkeatasoinen ja maistuva ravintolaruoka. Keväällä 2020 on avattu myös verkkokauppa, josta asi...

https://bryggerihelsinki.mycashflow.fi/

Paperivalo

Paperivalo on eleganttien ja ajattomien käsintehdystä paperista valmistettujen tervehdysten ja sisustustuotteiden myymälä Tornion Karungissa ja verkossa. #keidaskeskelläkarunkia

https://www.paperivalo.fi

Papershop

Papershop on laadukkaisiin paperituotteisiin erikoistunut paperikauppa, jonka ohessa toimii myös oma pieni painostudio. Painostudiossa syntyy tilaustöinä esimerkiksi kutsuja ja kiitoskortteja. Kivijalkaliikkeemme sijaitsee Helsingin Punavuoressa, osoitteessa Fredrikinkatu 18. Kauppamme valikoimasta ...

https://papershop.fi/

Paratiisipaja Ky

Myymälä saariston rengastien varrella, Kustavin käsityökylässä. Verkkokauppa löytyy myös, jossa omien tuotteiden lisäksi löytyy ihania löytöjä esim. vastapuolelta. Valmistamme kierrätyslasista käsin tuotteita pajallamme. Omalta pajalta tulevat myös kynttilämme, joita olemme valmistaneet jo 16 vuoden...

https://paratiisipaja.fi/

Påre Skincare

Suomalainen ihonhoitosarja
100% Luonnonmukainen
100% Vegaani
100% Kierrätettävä pakkaus
Lähiraaka-aineita Suomesta

Påre skincare-ihonhoitotuotesarja on kehitetty hoitamaan ihoa tämän periaatteen pohjalta ja sarjan tuotteet sopivat kaikille sukupuolesta, iästä tai ihotyypistä riippumatta....

https://pareskincare.com/fi/pare

Pauliina Rundgren HandiCrafts Oy

Upeita koruja ja oivaltavia sisustustuotteita. Suunnitellaan ja valmistetaan vastuullisesti Suomessa ajattomalla muotoilulla ja korkealla laadulla. Tuotteiden inspiraationa puhdas suomalainen luonto

https://www.prhandicrafts.fi

Pentik

Olemme sisustusmyymäläketju, joka tuo tuulahduksen pohjoista kauneutta ja kodikkuutta ihmisen ympärille. Pentikin keramiikkatehdas on maailman pohjoisin ja sijaitsee Napapiirin tuntumassa Posiolla.

https://www.pentik.com/

Peppinja

Peppinja on Varkautelainen suomalaisia naisten ja lastenvaatteita sekä asusteita valmistava yritys. Valmistamme myös tilauksesta. Tuotteet valmistetaan suurimmaksi osaksi luomulaatuisesta trikoosta ja joustocollegesta. Saatavilla ihania samisteluvaatteita äideille ja lapsille. Valikoimista löytyy ul...

http://www.peppinja.fi

Personal Shopper Ulla Hirvas

PERSONAL SHOPPER
ULLA HIRVAS
Pukeutumisvinkkejä ja apua shoppailuun – löydä tyylisi, säästä aikaa ja vältä heräteostokset! Toimin pääkaupunkiseudulla, mutta joustavasti muuallakin. Suosin mahdollisuuksien mukaan yrittäjävetoisia vaateliikkeitä. Lisää palveluistani nettisivuiltani. Ystävällisesti,...

https://www.ullahirvas.com

PETRIFUN Oy

PETRIFUNin Wash, Hang & Wear-paidat ovat parhaiten siliävät ja miellyttävimmät mitä suomalainen mies voi päällensä laittaa! Jo 47 vuoden kokemuksella tiedämme tämän, kokeile Sinäkin!

https://www.petrifun.fi

Piece Of Jeans

Piece Of Jeans valmistaa uniikkeja ja vastuullisia design-tuotteita kierrätetystä farkusta käsityönä. Käytössä on oma mallisuojattu design. Yritys voitti Suomen Unikorni-yrittäjyyskilpailun marraskuussa 2019.

https://www.pieceofjeans.eu

Pielisen Kaluste Oy / Lankapuoti

Laadukkaat langat sukkiin, paitoihin ja muihin neuleisiin. Katia, JärboGarn, SandnesGarn, Istex, Opal. KnitPro-tarvikkeet ja puikot.
Tyynyt, peitot ja nukkumisen erikoistuotteet.
Sisustustuotteet.
Nopea toimitus matkahuollon noutopisteeseen.

https://www.pielisenkaluste.fi/lankapuoti/

Pieni Erikoispuoti

Pieni Erikoispuoti on kotimaisten pientuottajien taidonnäytteiden kauppapaikka. Meiltä löydät samasta paikasta käsityönä valmistettuja ekologisia ja kestäviä huipputuotteita kosmetiikasta käsitöihin sekä luomuelintarvikkeisiin.

https://erikoispuoti.fi

PiipaLinen

PiipaLinen valmistaa käsinpainetusta pellavasta sisustustuotteita, kasseja, käsi/ keittiöpyyhkeitä ym. Yritys sijaitsee Utajärvellä.

https://www.piipalinen.fi

Pikkuisten Puoti

Pikkuisten Puoti on uudenlainen ekologisten lastentarvikkeiden verkkokauppa. Tuotteissamme yhdistyy ekologisuus ja turvallisuus hempeään ja leikkisään muotoiluun. Meiltä löydät uutta ja kierrätettyä, ihanasti yhdessä!

https://www.pikkuistenpuoti.fi

Pikkuriikkinen Ompelimo

Pikkuriikkisen Ompelimon verkkokauppa avasi ovensa tänä keväänä. Ompelimolla on takana parin vuoden historia ja juuret ovat Oulun Pikisaaressa.
Tuotteet ovat suunnattu pääasiassa lapsille sekä lapsiperheiden tarpeisiin ja ne valmistetaan artesaanikäsityönä. Materiaalit valitaan huolella ja vaakakup...

https://www.pikkuriikkinenompelimo.fi

Pilke design

Elegantista korumuotoilusta tunnettu suomalainen brandi, jossa mukana pilkahdus leikkimielisyyttä. - Inspiraationa korusuunnittelussa toimii suomalainen luonto, joka korostuu valikoiduissa materiaaleissamme ja ajattomassa tyylissämme.

https://www.pilkedesign.com/

Pilpo Design

Pilpo valmistaa hauskoja värikkäitä kukkaroita ja laukkuja, sekä klassisia ja tyylikkäitä nahkalaukkuja. Materiaaleina erilaiset puuvillakankaat sekä vanhoista nahkatakeista saatu kierrätysnahka. Meiltä löydät myös pienen valikoiman omantuotannon kankaita. Ompelemme tuotteet Jyväskylässä....

https://pilpo.mycashflow.fi/

Pirteä Paketti

Etkö pääse nyt isovanhempaa tervehtimään
tai kauempana asuvan ystävän luokse kylään? Me voimme lähettää lahjan suoraan hänelle.

Kun tarvitset koristeita ja somisteita juhliin
tai etsit iloisia lahjaideoita, olet oikeassa paikassa.

• Harkittu valikoima • Suosimme kotimaisia valmistajia
• Os...

https://www.pirteapaketti.fi/

Pitsi ja Palmikko Lahti Oy

Pitsi ja Palmikko on hyväntuulen lankakauppa, jossa on tarjolla iloinen kattaus käsityölankoja ja -tarvikkeita! Tule tutustumaan!
Aurinkoisin terkuin,
Marja, Nata ja Heidi

https://www.pitsijapalmikko.fi

PKP-Trading Oy/Kellopuoti

Kello- ja kulta-alan erikoisliikkeesi verkossa ja suurmyymälä sijaitsee
Vieremällä. Kellopuodin verkkokaupasta tilaat kellot, korut ja lahjatuotteet helposti ja nopeasti kotiisi.

https://www.kellopuoti.fi/

Plywood Print

Plywood Print on erikoistunut kuvien tulostamiseen kotimaiselle koivuvanerille. Teetä omista valokuvistasi ainutlaatuiset vaneritaulut tai valitse Plywood Print Collectionista juuri omaan sisustukseesi parhaiten sopiva printti. Tuotteemme valmistetaan studiollamme Helsingissä ja niille on myönnetty ...

https://plywoodprint.com

POIU CLOTHING / Mea & Max Design

Uusi kotimainen lastenvaatebrändi, jonka mallistot suunnitellaan yhteistyössä vaikuttajien kanssa.

http://www.poiuclothing.com

Porwoon Ruusu & Raparperi

Ruusu & Raparperi on pieni taimisto ja puutarhamyymälä Porvoon Veckjärvellä. Olen erikoistunut lähinnä kotimaisiin pensasruusuihin ja erilaisiin hedelmäpuihin ja marjakasveihin, mutta kaikenlaista muutakin kivaa löytyy

https://www.ruusujaraparperi.fi/

Printtejä.fi

Tarjoamme kaikki painotuotteet ja suunnittelupalvelut erittäin kilpailukykyiseen hintaan.

http://www.printtejä.fi

Puhti

Tuemme sinua oman hyvinvoinnin edistämisessä ja paremman elämän saavuttamisessa. Puhti-terveystarkastus kertoo, miten elimistösi voi ja miten on mahdollista edistää omaa jaksamista.

https://www.puhti.fi

Puine Oy

Puine on viisi henkilöä työllistävä pieni yritys, joka suunnittelee ja valmistaa kaikki tuotteensa itse omalla verstaallaan Lahdessa kotimaisesta sertifioidusta koivuvanerista.

Meillä on oma pieni kauppa verstaan ohessa Lahdenkatu 10:ssä, ja lisäksi verkkokauppa ja lukuisia jälleenmyyjiä ympäri ...

https://www.puine.fi

Punatuli Oy

Punatuli Oy on Etelä-Pohjalainen kynttilänvalmistaja. Meiltä löydät monia erilaisia kynttilöitä iloon ja suruun.

https://punatuli.fi

Puotimaalla

Luomutila ja puoti. Toimitamme laadukkaita luomujauhoja ja -ryynejä kotiintoimituksella lähialuielle sekä postitse kauemmaskin. Puodista saat myös ekologista käsisaippuaa ja luomuvoiteita.

https://www.puotimaalla.fi

PURA Finland

Kestävää muoti Suomesta. PURA Finland on kotimainen vaatemerkki, joka tarjoaa laadukkaita neuleita, kauniita pellavavaatteita ja ajattomia asusteita. Tuotteet suunnitellaan ja valmistellaan Suomessa.

https://www.purafinland.com

Puuhapuu Oy

Puuhapuu tuottaa Puuhaboxi-Satuseikkailuja lapsiperheiden iloksi. Kotona tehtävät Satuseikkailut yhdistävät tarinan ja leikin tarjoten kivaa yhteistä aikaa perheelle.

http://www.puuhaboxi.fi

PUUTUKKURI

PUUTUKKURI on samalla verkkokuappa ja youtubettaja. Toimimme Kirkkonummella. Meillä on täällä pieni myymälä jossa myymme työkaluja sekä polttopuuaiheista tarviketta ja vielä sitä polttopuutakin eli klapeja. Tutustu PUUTUKKURI-youtube kanavaan ja saat laajemman käsityksen mitä kaikkea me oikein teemm...

https://puutukkuri.fi/

Radhica

Radhica on naisten vintage-vaatteisiin erikoistunut verkkokauppa. Valitsemalla kierrätetyn vaatteen uuden sijaan vähennämme vaatetuotannon tarvetta ja säästämme luontoa. 🌍

https://radhica.fi

Räkä Clothing

Huippulaadukkaita vaatteita jotka ovat rajoitettuja eriä ja vielä lisäksi numeroituja yksittäis kappaleita. Maaliskuun loppuun asti kaikki tuotteet -30%

https://rakaclothing.com/

Ramram Lahjatavarat Oy

Aurinko -kauppa on lahjatavaraliike, jonka tuotteet tulevat Lähi-idästä. Kivijalkakauppa löytyy Tampereen asematunnelista ja kauppakeskus Forumista. Verkkokauppa on osoitteessa www.aurinkoa.fi. Valikoimastamme löytyy mm.(hippi)vaatteita, kankaita, unisieppareita, suitsukkeita, koriste-esineitä, koru...

https://aurinkoa.fi/

Ratiashop.com

Ratiashop.com kokoaa yhteen laaja-alaisesti RATIA-tuotteet. Valikoimastamme löytyy hyvä valikoima kotimaista designia; kylpytuotteita, yö- ja oloasuja, kevätvaatteita ja sisustustuotteita.
Valikoimastamme löytyy paljon myös lahjatuotteita sekä naisille, miehille että lapsille. Kaupastamme on mahdo...

http://www.ratiashop.com

Ravintola Boka Kuopio

Ravintolamme ollessa toistaiseksi suljettu, voi ruoka-annoksiamme tilata verkkokaupastamme tai soittamalla 050 570 7103. Annokset saa joko kotiinkuljetuksella tai take awayna. Annoksia voi myös tilata etukäteen ja valita noudon tai kuljetuksen ajankohdan myöhemmäksi.
Lounasannoksia voi tilata Ma-P...

http://ravintolaboka.fi/shop/

Real Fabric

Suomessa valmitettuja eettisiä ja ekologisia tekstiilejä luonnonmateriaaleista.
Luomupellava- sekä luomupuuvillatuotteille on myönnetty allergiatunnus.
Tuotteita ovat mm. kassit, asusteet miehille, naisille ja lapsille, viltit sekä vuodevaatteet ja harsopeitteet vauvoille.

FB:https://www.faceb...

https://www.realfabric.fi

Record Coffee Company

Olemme kuopiolainen pienpaahtimo. Jokaisesta #coffeeaid -kahvipussin myynnistä lahjoitamme 3 euroa suomalaisille ravintoloille ja kahviloille. Poistimme kaikki muut tuotteet verkkokaupastamme sillä nyt pitää toimia yhdessä!

Https://Www.recordcoffee.fi

Relax Saunavihta

Vihtomalla vilkastutat verenkiertoa ja rentoutat jännittyneitä lihaksia. Valmistamme saunavihdat käsityönä kierrätettävästä materiaalista. Relax-saunavihtaa voit käyttää missä ja milloin tahansa, hankkia kotiin tai viedä vaikka mökkituliaiseksi.

Haluamme tuottaa miellyttäviä ja elämyksellisiä sa...

Https://www.saunavihta.fi

ReStore Second Hand

Olemme Vaasassa toimiva Second Hand ja Vintage- myymälä.
Olemme sulkeneet myymälämme toistaiseksi ja työskentelemme verkkokaupan käynnistämiseksi.
Tällä hetkellä myymme tuotteitamme Instagramissa ja lisäämme profiiliimme uutta lähes päivittäin.

https://www.instagram.com/restoresecondhand/

Rilla Tervonen Tmi

Paperituotteita, jotka koskettavat, lohduttavat ja antavat voimaa. Kortteja, julisteita ja suruadresseja - rakkaudesta luontoon ja rakkaudesta ihmiseen.

http://www.rillatervonen.fi

ROCKERS

ROCKERS ⚡ KORUT
Puskemme asenteella rouheaa suomalaista kiveä maailmalle muuntaen sitä koruiksi & asusteiksi jotka taatusti rokkaavat tyylisi 👊
#perheyritys
#peopleofrock
#yourock

https://rockers.fi/

Ruokaboksi

Ruokaboksi on vastaus kysymykseen: "mitä tänään syötäisiin?". Toimitamme illallistarvikkeet ja reseptit kotiovelle kannettuna.

https://ruokaboksi.fi

Ruskovilla Oy

Toisen polven perheyritys Ruskovilla valmistaa Artjärvellä luomuraaka-aineista laadukkaita vaatteita ja asusteita koko perheelle.

Verkkokaupastamme mm. lämmintä päälle vaihtelevaan kevätsäähän 1-2 päivän toimitusajalla.

https://webshop.ruskovilla.fi

Ruukin Kehräämö

Lähituotantona tuotetut kotimaiset huippulaadukkaat alpakan villa langat asusteet ja neuleet.

https://www.ruukinkehraamo.fi

Ruukin Kehräämö ja Puoti

Ruukin kehräämö ja puoti on ainutlaatuinen alpakanvillatuotteiden valmistaja, jonka perustana on yli 30 vuotta kestänyt ystävyytemme sekä syvä rakkaus eläimiin - erityisesti alpakoihin ja koiriin. Vuodesta 2012 toiminut yrityksemme tuottaa korkealuokkaisia tuotteita ja jakaa asiantuntemustamme myös ...

https://ruukinlkehraamo.fi

SagaMaaret Ky

SagaMaaret valmistaa uniikkeja koruja ja sisustustuotteita poronsarvesta ja muista ihanista luonnonmateriaaleista. Nyt jokaisella on mahdollisuus saada pala kauneutta Lapin luonnosta itselleen.

https://www.sagamaaret.com/

Saintex Oy

Valikoimastamme löydät erilaisia ratkaisuja arjen tarpeisiin. LifeSaverHelsinki -tuotteet suunnitellaan ja valmistetaan tehtaassamme Helsingissä.

https://www.lifesaverhelsinki.fi/

SaKaMi Oy / ecokoti

Sydämen asiana luonto, sanoo ecokoti 💚
Käsityönä Varkaudessa valmistamme täysekologisia pesuaineita. Kehittelemme ja valmistamme tuotteita kunnioittaen perinne reseptejä. ecokoti® Konetiskitabletti tulee meidän Karin käsistä, siihen ei ole olemassa perinnetietoa💚
ecokoti® Tuoteperheen tuotteet ova...

https://ecokoti.com

SaKaMi Oy, ecokoti

Valmistamme ja myymme ekologisia kodin pesuaineita. Valikoimaamme kuuluvat mm. konetiskitabletit, pyykkipulveri sekä yleispesutiiviste. Kaikki ecokoti® Tuoteperheen tuotteet ovat käsintehtyjä, kotimaisia sekä vegaanisia. Tuotteille on myönnetty Avainlippu merkiksi suomalaisesta työstä.

https://ecokoti.com/

Samfishing Oy

Palveleva kalastustarvikkeiden erikoisliike.
Kuopiossa Snellmaninkadulla jo vuodesta 1999. Meiltä saat kaiken kalastukseen tarvittavat välineet ja Kuopion parhaan opastuksen kaupanpäälle.
Perhokalastus, vetouistelu, pilkintä, verkkokalastus, vaapunvalmistustarvikkeet, heittokalastus...
Veneilye...

https://samfishing.fi/

Sampsukka

Sampsukka on värikäs vaate- ja kangasmyymälä verkossa. Suomalainen vaatemerkki, joka suunnittelee hauskaa muotia lasten- ja naistenvaatteisiin. Sampsukan vaatteissa painottuu iloisuus, mukavuus ja korkea laatu.

https://www.sampsukka.com

Sannari

Verkkokauppa, jossa kotimaisten yritysten käsintehtyjä tuotteita. Ekologisia kodin puhdistusaineita, luonnonkosmetiikkaa, piensisustustuotteita, käsitöitä jne.

https://www.sannari.fi

Sanninco

Suomalaisia koivuvanerikoruja myyttisine tarinoineen, sekä muita kotimaisia tuotteita.

https://sanninco.fi

Sanski

Käsinkehrättyjä lankoja, mahdollisuus teettää käsinkehrättyä lankaa asiakkaan oman koiran pohjavillasta. Sekä lankaa suomalaisten angoravuohien tuottamasta mohairista suoraan pientuottajalta.

https://rukkijarautapata.com

Santa Malandra

Boho-henkisiä sielukkaita ja värikkäitä naisten vaatteita. Suunniteltu ja valmistettu Suomessa. Liike Helsingissä sekä webshop.

http://www.stmalandra.com

Satu Heikkilä Art

Aidot, uniikit alkoholimuste taulut.
Jokainen teos on ainoa laatuaan, myös kehystys mahdollisuus.

https://satuheikkila.com

Satu Nisu Design Oy

Satu Nisu Design Oy yrityksenä toimii ylellisten, uniikkien ja monikäyttöisten sisustustekstiilien suunnittelijana ja valmistajana. Tekstiilit valmistetaan 100% suomalaisena käsityönä perinteisillä kangaspuilla kutoen, luontoa kunnioittaen ja yksilöllistä designia arvostaen. Design ja tekstiilin val...

http://www.satunisu.fi

Satuvintti oy

Tekstiilipaino, jonka valikoimassa on hauskoja sananlaskuin painettuja t-paitoja, pipoja heijastavilla kuvilla, pohjalaiskuvioin painettuja huppareita ja tunikoita. Meillä voit teettää myös räätälöityä painotyötä!

https://satuvintti.fi/

Savana Collection

Olemme pieni suomalainen slow fashion -brändi. Valmistamme huolella suunniteltuja, ajattomia ja laadukkaita naisten, sekä lasten design -vaatteita vastuullisesti.

Vaatteet suunnitellaan ja valmistetaan Suomessa.

https://savanacollection.com/

Savo Volley Ry

Savo Volley on savolaisen lentopalloilun lippulaiva. Seura on kaksivuotisen taipaleensa aikana yllättänyt ja viihdyttänyt lentopalloyleisöä Pohjois-Savon alueella. Uuden verkkokaupan myötä seura tarjoaa mahdollisuuden tukea huippulentopalloilun säilymistä yhtä viihdyttävänä ja elämyksellisenä jatkos...

https://kauppa.savovolley.fi/

Savon Ratsutarvike Satulavyö

Laadukkaita ratsastustarvikkeita sekä asiantuntevaa, yksilöllistä ja nopeaa palvelua sekä ratsastajan että hevosen hyvinvoinnin ja suoritusvarmuuden maksimoimiseksi.

Toimintamme tavoitteena on taata, että ratsastaja saa keskittyä olennaiseen - eli ratsastamiseen, sekä treeneissä että kilpailutila...

https://ratsastustarvike.satulavyo.fi/

SAVU Design &Jewellery

Miesten ja naisten korpiromantiikkaa huokuvat sormukset valmistetaan pajallamme Kuopiossa. Materiaaleina Hopea, kulta, valkokulta, punakulta ja zirkonium, sekä näiden eri yhdistelmät. Sormukset ovat saaneet inspiraationsa korpivaellusten kelopuiden pinnoista, nuotiosta kallion suojassa ja suolammen ...

https://www.savujewellery.com

Shelby Outdoor

Shelby Outdoor, ulkoilun ja ompelukoneretkeilijöiden Erikoisliike. Syvällä ulkoilutekstiilien ja retkeilyvarusteiden asiantuntemuksella Shelby tarjoaa sinulle parhaita materiaaleja, ompelutarvikkeita, ulkoiluvaatekaavoja ja Oulussa tehtyjä Shelby retkeilyasusteita sekä ulkoiluvarusteita ääriolosuhte...

https://www.shelbyoutdoor.com/

Sieväshop

Pieni rusettipuoti jossa pellavaisia rusetteja niin tytöille kun pojille. Rusetit sopivat ihanasti niin juhlaan kuin arkeenkin.

http://www.sievashop.fi

Siison

Kivijalkakauppa Nokialla, Pirkkalaistorin laidalla. Myymme hyväkuntoista käytettyä tavaraa, sekä lähialueen tuottajien elintarvikkeita ja käsitöitä. Olemme juuri siirtämässä tuotteita verkkokauppaan, jonka valikoima kasvaa päivä päivältä. Tuu kurkkaa!

https://siison.fi

Sirokoru

Sirokoru on pieni perheyritys, joka myy ekologisesti valmistettuja kotimaisia hopeakoruja. Valikoimista löytyy upeat, palkitut design- ja vintagekorut, ekohopeiset Itämerikorut sekä ihanat Fauna & Flora-korut. Ilmainen toimitus suoraan postilaatikkoosi!

https://www.sirokoru.com

Smaku Store & Delivery

Smaku Store & Delivery on juuri avannut porvoolaisten ravintoloiden yhteisen verkkokaupan ja kuljetuspalvelun. Verkkokaupasta voi tilata ravintoloiden annoksia joko noutona tai kuljetuksella.

* Tilaa annoksesi Smaku Storesta
* Valitse take away tai kuljetuspalvelu
* Nauti ruuasta
* Kiitämme p...

https://smakufestivals.com/smaku-store/

Sohvila Design

Myy verkkokaupassa vauvojen ja lasten pellava- ja neulevaatteita, joille on myönnetty Avainlippu-merkki. Tuotteet suunnitellaan ja valmistetaan 100% Suomessa. Verkkokaupan valikoimassa myös muita vauvoille sopivia tuotteita.

https://www.sohvila.fi

Solmu Studio

Solmu Studio myy makramelankoja- ja ohjeita sekä myös valmiita makrameita. Kudon myös paljon kangaspuilla ja verkkokaupasta löytyy kudottuja liinoja sekä laukkuja. Yrittäjänä toimivan Sannan suurin intohimo on kuitenkin keramiikan valmistus ❤️

http://www.solmustudio.com

Spastore

Kauneus- & Lifestylekauppa Spastore tarjoaa kosmetiikkaa, tuoksuja, koruja, kynttilöitä, herkkuja ja paljon muuta!
Nopeat toimitukset myymälästä Seinäjoelta ja nyt myös kotiinkuljetus suoraan kotiovelle.

https://www.spastore.fi

Spirraali

Rakkaudesta Rautalankaan!

Spirraali on Noora Rosbergin työpaja, Puttiikki ja VerkkoPuttiikki Pälkäneellä. Spirraalista löydät rautalangasta vääntämiäni hyvän mielen lahajatavaroita, persoonallisia sisustusesineitä, kaunoisia tekstejä, koukeroisia kortteja ja kikkuraisia kransseja. Tillauksesta vä...

https://www.spirraali.fi/fi

SPYDesign

SPYDesign – ei toista samanmoista! Käsintehtyjä korvakoruja, joista jokainen on oma uniikki yksilönsä. Pääsääntöisesti materiaalina ylijäämänahka ja puuvillalanka sekä puuhelmet. Myös asiakkaan toiveita kuunnellen!

https://www.instagram.com/spydesignsanna

StuntmanPostimyynti Oy

Stuntman on miehille, sekä naisille suunnattu kotimainen vaatteita ja asusteita myyvä verkkokauppa. Stuntmanin laajaan valikoimaan kuuluu niin perus arkivaatteet kuin rock-, army-, pinup- ja vintagetyyliset vaatteet, sekä asusteet. Stuntmanilta löydät myös eri bändien, sarjojen ja leffojen fanituott...

https://www.stuntman.fi/

Sunkoru Oy

Olemme kempeleessä sijaitseva pieni perheyritys, palvelumme perustuu asiakaslähtöisyyteen ja suosimme kotimaisia brändejä ensisijaisesti. Sun korujesi tähden -Sunkoru- Kuljetamme tilaukset lähialueelle veloituksetta.

https://sunkoru.fi

SunnyMore Design

Oivaltavaa ja ajatonta muotoilua sisustustuotteiden sekä lahjatavaroiden muodossa, joissa luonto on vahvasti läsnä.

https://www.sunnymoredesign.fi/

Suodatinmestarit Oy

Kotimaiset ilmanvaihdon suodattimet edullisesti asuntoihin / taloyhtiöille, pussisuodattimet kiinteistöihin ja toimitiloihin sekä ilmansuodattimet teollisuuteen. 100 % tyytyväisyystakuu. Palvelemme mielellämme. Verkosta voit ostaa aina. Puhdas ilma on parasta hengittää!

https://suodatinmestarit.fi

Suomen Betonileimasin Oy

Haluatko kotiisi #parempaapintaa ? Meiltä löydät aidon Pavicem mikrosementin, ekologiset nesteäiset kangastapetit ja muita upeita efektipinnoiteita kohteisiin, joihin tavalliset maalit ja tapetit eivät riitä!

Olemme 100% suomalainen, vuonna 1997 perustettu perheyritys. Kotipaikkamme on Kangasala....

https://www.sbl.fi/

Suomen Nettimyynti Oy

TT-Kauppa.fi toimii aputoiminimenä Suomen Nettimyynti Oy:lle. Verkkokauppa tarjoaa monipuolisia suojakuoria erilaisille puhelimille ja tableteille, lisäksi meiltä löytyy myös puhelimia ja muita puhelintarvikkeita kuten kaapeleita, kuulokkeita, latureita, muistikortteja jne. Tarjoamme yli 19,90 euron...

https://www.ttkauppa.fi/

Suomen Niittysiemen Oy

Kasvatamme ja myymme kotimaisia luonnonkukkien siemeniä.
Hyödyntämällä niittykukkia ympäristössä, vähennät viheralueiden hoitotarvetta samalla pienentäen ympäristövaikutuksia. Kukkaloiston lisäksi, autat myös luonnon monimuotoisuuden jatkuvuutta. Kylvämällä luonnonkukkia, autat elintärkeitä pölyttä...

https://kauppa.niittysiemen.fi/

Suomen Ratsutarvike Turku

Verkkokaupastamme saat laadukkaat tarvikkeet ja varusteet ratsastajalle sekä hevoselle. Hyvät yhteistyökumppanit takaavat kestävät tuotteet, hyvän hinnan sekä mikä tärkeintä luotettavat toimitusajat. Ja tarvittaessa asiakaspalvelumme palvelee Sinua mielellään!

https://suomenratsutarvike.fi

Suomikoti

Naulakot, wc-tarvikkeet, sisustus-ja käyttötavarat kotiin ja toimistoon. Kosken Metallin alumiinituotteet.

https://www.suomikoti.fi/

Supmen Luonnonmaalit Oy

Myymme ja valmistamme erityisen ekologisia pintakäsittelyaineita (maalit, lakat, öljyt, vahat) kaikenlaisille pinnoille kotona ja mökillä.

https://suomenluonnonmaalit.fi

Svart Records

Svart Records on kymmenvuotias levy-yhtiö, joka julkaisee reilut sata äänitettä vuodessa, pääasiassa LP-levyinä ja digitaalisesti. Katalogista löytyy niin menneiden vuosien uudelleenjulkaisuja CMX:stä Tuomari Nurmioon kuin artistien sekä yhtydeiden tuoreita äänitteiltä Kauko Röyhkästä Lasten Hautaus...

https://svartrecords.com

Syke Tribe

Hyvinvointiin, terveyteen ja liikuntaan liittyviä verkkovalmennuksia, valmiita ohjelmia sekä yksityisi personal trainereita ympäri Suomea.

https://syketribe.fi/marketplace

Taiga Chocolate Oy

Taiga Chocolate on vaasalainen palkittua luksussuklaata valmistava yritys. Taigan ennenkuulumattomat maut ja villit suklaayhdistelmät ovat saaneet inspiraationsa arktisen luonnon monipuolisuudesta ja yllätyksellisyydestä. Puhtaat raaka-aineet kotimaisesta luonnosta, loppuun saakka viimeistelty käsin...

https://taigachocolate.com

Taiga Colors - verkkokauppa

Taiga Colors suunnittelee iloa ja energiaa elämään tuovia, Suomessa valmistettuja sisustustuotteita, teemoina mm. Helsinki, Suomen luonto ja ilmailu. Helsingin ydinkeskussa olevan liikkeen lisäksi verkkokauppamme palvelee 24/7. Tervetuloa!

https://www.taigacolors.fi

Taito Shop Seinäjoki

Taito Shop Seinäjoen tuotteet ovat hauskoja, oivaltavia ja ajanhenkisiä arjen esineitä. Ne sopivat lahjaksi ja oman kodin piristeeksi.

Valikoima on rakennettu kotimaisten tuotteiden ja etenkin pohjalaisten käsityöläisten tuotteiden ympärille.

Lahjatavaroiden lisäksi Taito Shopista löytyy laaja...

https://taitoep.net/verkkokauppa

Tam-Silk Oy

Kotimainen vaatetehdas jolla on kolme brändiä:
Kalsarit.fi
Neulomo.com
Tamsilk.fi

Https://tamsilk.fi

Tampereen Laakeri- ja Teollisuuspalvelu

Meiltä saat merkkivalmistajien laakerit, tiivisteet, hammas- ja kiilahihnat, hihnapyörät, akselikytkimet ym. voimansiirron tuotteet, ammattityökalut, teollisuuspyörät, kemikaalit, autotarvikkeet ja laakerit, autonhoitotuotteet jne.

https://www.tampereenlaakerikeskus.com

Tanning Finland

TANSTORE.FI ON SUOMALAINEN VERKKOKAUPPA, JONKA VALIKOIMASTA LÖYTYY KAIKKI PARHAAT TUOTTEET JOTKA LIITTYVÄT RUSKETTUMISEEN, AURINGONOTTOON TAI AURINGOLTA SUOJAUTUMISEEN.

https://www.tanstore.fi/

Tarramonsteri.fi

Tarramonsteri on vaatteiden ja tavaroiden nimikointiin erikoistunut kotimainen verkkokauppa. Tarramonsterin nimikointitarroilla voit helposti ja nopeasti nimikoida vaatteet, kengät, harrastusvälineet, lelut jne. – mahdollisuuksia on valtavasti. Suunnittele omat tarrasi verkkokaupassamme! Tuotteet ...

https://www.tarramonsteri.fi/

Tarvikepuoti Ruusu & Rautalanka

Ruusujarautalanka.fi on kukkasidontatarvikkeisiin erikoistunut verkkokauppa. Nopeat toimitukset suoraan omasta varastostamme. Lisäksi alan ammattilaisen vinkit ja ohjeet kukkasidontaan. Tarvikepuodistamme löydät valikoman ammattikäyttöön tarkoitettuja kukkatarvikkeita ja työvälineitä harrastajalleki...

https://www.ruusujarautalanka.fi/

Tassukauppa.fi

Tarvikkeita tassuväelle! Olemme täysin kotimainen lemmikkieläinten tarvikkeiden ja ruokien verkkokauppa. Meiltä löydät laajan valikoimamme lisäksi mm. kaikki suomalaisen Finneron suunnittelemat värikkäät ja pehmeät lemmikkitarvikkeet.

https://tassukauppa.fi/

Tattariina

Suomessa käsintehdyt, ympäristöystävälliset akanatyynyt sekä kotimaista puhdistettua tattariakanaa.

https://www.tattariina.fi

Televisio Lifestyle Store

Kotimaisen designin verkkokauppa ja Turussa jo lähes 14 vuoden ajan palvellut vaateliike. Turun jokirannassa sijaitseva Televisio Lifestyle Store on hauska ja lämminhenkinen vaateliike, jonka valikoimasta löytyy mm. mekkoja, koruja, kenkiä ja lahjatavaroita lukuisilta eri merkeiltä. Televisiolla on ...

https://televisioon.fi/

Temppelin Emäntä - Puoti

TEMPPELIN EMÄNTÄ- sivustolta löydät hyvinvointiin liittyvät palvelut, kivan Blogin, sekä hyvinvoinnin Puodin. Puodin, jossa tarjolla laadukkaita tuotteita joogaan ja hyvinvointiin - luontoa kunnioittaen. Palaa juurillesi. Kunnioita Temppeliäsi.

https://temppelinemanta.fi/

Tervens Oy

Tervens Oy valmistaa pastaa kikherneestä. Pastamme on luontaisesti gluteeniton ja vegaaninen vaihtoehto joka sisältää runsaasti proteiinia.

http://www.tervens.fi

The Finland Shop

Laatu - kestävyys - luonnosta kumpuava kauneus. Siitä on tehty kotimainen tuote - maailman paras tuote. Niin me uskomme.

Verkkokaupassamme on laadukas valikoima asusteita ja kodin tuotteita suomalaisilta pienyrittäjiltä. Meillä voit tehdä uniikkeja löytöjä kotimaisen designin ja kädentaidon kokoe...

https://thefinlandshop.fi/

The Maker Bazaar

Myymälän konsepti on tuoda esille lahjakkaita nuoria vaate- ja asustesuunnittelijoita.
Laatu, ajattomuus ja käsityötaito ovat sydämen asioita The Makerille. Tarinat tuotteiden takana, käsillä tekemisen arvostus ja hitaampi lähestymistapa ovat keskeisiä tekijöitä filosofiassamme. Haluamme tarjota ee...

https://themakerbazaar.com/fi/

Tierran Lemmikkipuoti

Kanien ja jyrsjiöiden oma lomahoitola, sekä verkkokauppa. Tuotteista löydät ruoat, kuivikkeet, lelut ja virikkeet, eli kaiken mitä kani ja jyrsijä tarvitsee! Valikoimassa pyritään lisäämään kotimaisten tuotteiden osuutta jatkuvasti ja yrityksen kaikessa toiminnassa otetaan ekologisuus huomioon....

http://tierranlemmikkipuoti.fi

Tietoarmada

Tietoarmada myy käytettyjä Business -luokan yritystietokoneita kuluttajille, yrityksille, kouluille sekä yhdistyksille. Lähes kaikille koneille myönnämme 14 kuukauden takuun. Tervetuloa ostoksille!

https://tietoarmada.fi

Tikkerperi

Loistavia tuotteita kaikille teille!
Tikkerperin tuotteet syntyvät suuresta intohimosta heijastavaan materiaaliin,
josta valmistuukin käsityönä paljon erilaisia kivoja tuotteita.
Tikkerperin verstas sijaitsee Kangasalla, aivan Tampereen kupeessa.
Yritys on valmistanut heijastavia tuotteita jo ...

https://www.tikkerperi.fi/fi

Tiuha

Tiuha on yhden naisen yritys Ylöjärveltä, jonka valikoimasta löydät asusteet, lastentarvikkeet ja printtituotteet. Käsityönä valmistetaan kaikki tekstiiliset tuotteet ja printtituotteiden alkuperäiset kuvat on kuvitettu puuväritöinä. Valmistamme myös tilaustyönä toiveiden mukaisesti esimerkiksi eläi...

http://www.tiuha.fi

Tmi Isoisän Puulelut

Puuleluja ja Muumituotteita, mm. kirjainpalikat, palapelit, nukkeleikkeihin kehdot, nukkekodit, puuautot ym. Hae Jyväskylästä varastolta tai tilaa verkkokaupasta. Ilmainen nimen poltto puuleluihin.

https://pappaspocket.fi

Tmi Jorma Julin & Cindy

cindy vaatteet käsintehtyä kotimaista varttuneelle väelle

https://varttu.net

tmi Marla Jaako

Kotimainen luomupuuvillavaatemerkki koko perheelle! hei, olen Nosh-edustaja, jonka kautta saat tehtyä tilauksesi helposti ja saat kaikki edut kuin olisit vaatekutsuilla mukana.

https://www.noshvaatekutsut.fi

Tmi T.Niskanen

Valmistan kotimaisesta puusta ikkunapeilejä, sähkökaaapin suojakaappeja sekä muita puutuotteita.

http://www.suuli.com

Tmi Taina Vuorela / Tainan Paja

Käsintehtyjä piparkakkumuotteja satoja erilaisia, monipuolisesti askartelu- ja korutarvikkeita, hopeakoruja niin piensarjoina kuin uniikkikappaleina.

https://tainanpaja.mycashflow.fi

Top Koru

Top Korun hopea- ja teräskoruvalikoimista löydät kaikkea hauskaa ja erilaista, värikästä ja kimaltavaa moneen makuun ja edulliseen hintaan. Top Koru on hyvän palvelun verkkokauppa juuri Sinua varten!

https://www.topkoru.fi

Torkkeli Jewellery

Kultasepänliike. Valmistamme koruja käsityönä Jyväskylän pajassamme. Kaikki korut valmistetaan kierrätyskullasta.

https://torkkelijewellery.com/fi

Törmi Design

Törmi Design on yhden naisen yritys Oulusta. Brändin takana häärii Mimmi tekstiiliartesaani, jolle käsityö on ollut intohimo aina. Päätuote on korut. Korut valmistetaan suomalaisesta koivusta joka on ekologinen, eettinen ja kevyt materiaali. Värikkäitä design koruja löytyy varmasti jokaiseen makuun....

http://www.tormidesign.com

Treenarisi

Treeniohjelmat ja ravintosuunnitelmat, valmennukset ja verkkovalmennukset. Valmiit ohjelmat toimitus heti tilauksen yhteydessä. Kotitreeniohjelmat nyt vain 4,9€

https://www.treenarisi.fi

tuepientuottajaa.com

Me keräämme yhteen Suomalaisia elintarvikkeiden pientuottajia tuotepakettiin, jonka avulla ihmiset voivat helposti tukea pientuottajia ja samalla nauttia elämän pienistä iloista koti-illan muodossa. Tuotepaketti toimitetaan ihmisille kotiin, oven ulkopuolelle, turvallisesti ja hygieenisesti.

https://www.tuepientuottajaa.com/

TUKE Team Oy/Keken Kelkka

Rakoliitereiden ym piharakennuksien valmistus ja myynti. Moottorikelkkojen ja -osien myynti ja korjaus. Linhai mönkijöiden myynti ja huolto. Matkailuautojen vuokraus.

http://www.kekenkelkka.fi/fi/Verkkokauppa.html

Tulostamo Shop

Suomessa toimivien graafikoiden, valokuvaajien ja taiteilijoiden suunnittelemat printit ja valokuvat nyt julisteina ja muina tuotteina verkkokaupastamme.

HTTPS://www.tulostamoshop.com

Tuomen Terapia- ja Ortoosipalvelu

Jalkaspesialisti.fi sivulta löydät vinkkejä tyypillisiin alaraajaongelmiin ja laadukkaita jalan tukia. Lue lisää esimerkiksi plantaarifaskiitista, polven nivelrikosta ja nilkan nyrjähdyksestä.

https://www.jalkaspesialisti.fi/

TUULIVAARA

Käsityönä Suomessa valmistettuja koruja, jotka kestävät aikaa ja käyttöä. Haluamme koskettaa ja tuoda ihmisten elämään sisältöä korun muodossa. Korut valmistetaan 925 hopeasta, jonka käyttöikä sekä kierrätys mahdollisuudet tukevat kestävää kehitystä.

https://tuulivaara.com

Tyypit

Tyypit-tuotemerkki on käsintehtyjä koruja ja hauskoja printtejä.
Korujen materiaalina kotimainen koivuvaneri; metalliosat kirurginterästä.

Kaikki työvaiheet kuvien piirtämisestä leikkuuseen ja kokoamiseen tehdään 100% Suomessa - tuotteet suunnittelee ja valmistaa helsinkiläinen pieni naisyrittäj...

https://www.tyypit.net

Unavaate

Supersuositut korkkirusetit miehille, pojille, tytöille kesän juhliin. Verkkokaupassa löytyy myös monenlaista vauvoille: pehmeät harsot, vohvelit, vaatteita sekä uutuutena BIBSin tutit. Kotimaista verkkokauppaa pyörittää Anu Vesilahdella, peurojen kunnassa Tampereen eteläpuolella. Osa tuotteista val...

https://unavaate.fi

Uni Showroom

Nukkumiseen liittyvät tuotteet. Kerromme tuotteista suorapuheiseen ja rehelliseen tyyliin kenelle ne sopii ja myös kenelle eivät sovi! Verkkokauppamme helmenä ovat ekologisuudestaan tunnettu Greenline-mallisto ja ylellisestä pehmeydestä ja uniikista muotoilusta tunnistettava Hehkun mallisto.

https://unishowroom.fi

Uniaika

Uniajalta uniapneahoidon CPAP-laitteet ja tarvikkeet sekä nopeasti ja ammattitaidolla hoitopalvelut myös etänä. Valikoimassa laadukkaat ja toimivat paremman unen ja vireyden edistämisen tuotteet. Lisäksi Neurosonic-tuotteiden vuokraus ja myynti. Tutustu ja ota yhteyttä! Terveisin Sari Uniajalta...

https://www.uniaika.fi

Urumi

Anime- ja manga-oheistuotteet: pehmot, figuurit, julisteet... Hopeanuoli-sarjasta maailman laajin valikoima.

https://www.urumi.fi/

Vaeltajankauppa

Vaeltajankauppa on hämeenlinnalainen perheyritys, jolla on myymälä Hämeenlinnassa ja verkkokauppa, joka palvelee kokoa Suomea. Vaeltajankaupasta löydät kaiken ulkoiluun ja retkeilyyn, vaatteet, kengät, reput, teltat, keittimet, retkiruoat ja paljon muuta.

https://www.vaeltajankauppa.fi

VAHVA kauppa

Suomalainen vatsan, suoliston ja kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin verkkokauppa. Tavoitteemme on tukea terveyttäsi laadukkailla ja tutkituilla tuotteilla, edullisesti.

https://vahvakauppa.fi

Väisänen Design

Kotona suunniteltuja, autotallissa viilattuja. Koruja Mirkuille, Krisseille ja Jontuille. Avioliiton pelastamiseksi, uuden sivun kääntämiseksi, ikuisiksi muistoiksi ja pohjattoman voiman lähteeksi.

https://vaisanen.design/

Valgieloitsu

Uniikkeja koruja joissa luonnon ja perinteiden viesti ja voima. Käsintehdyt. Omaa suunnittelua. Myös suomalaista materiaalia.
Kestävä ja uniikki koru on hyvä hankinta!

https://putiikki.valgieloitsu.fi

Valhalla Tribe Oy

Valmistamme käsityönä bändien käytetyistä kitaran- ja bassonkielistä sekä rumpupelleistä koruja, joiden tuotoilla tuetaan artistien valitsemaa hyväntekeväisyyskohdetta.

https://www.valhallatribe.com

Valoilmiö OY

LED-nauha valaistukseen erikoistunut yritys sekä muita LED-tuotteita. Haluatko esim. keittiön valaistuksen, lähetä meille mitat tai kuvaus mihin haluat valot, niin teemme valmiin paketin ja asennus onnistuu asiakkaalta itse. (kaikki tuotteet heti varastosta ja näet tuotteiden määrän nettisivulta)...

https://www.valoilmio.fi

Väritikka Oy

Automaaleja ja tarvikkeita Lappeenrannassa myyvä perheyritys. Kaikki mitä tarvitset autosi maalaamiseen niin yksityisille kuin ammattilaisille. Verkkokauppa palvelee myös osoitteessa www.varitikka.fi

HTTPS://www.varitikka.fi

Vaski Design Oy

Kierrätyskoruja mm. Uniikkeja astiakoruja, kartta avaimenperiä ym.
Kaikille tuotteille on myönnetty avainlippu sertifikaatti.

https://www.vaskidesign.fi/

Veico Oy

Veico valmistaa perheyrityksenä suomalaisesta koivusta monenlaisia kodin käyttö- ja sisustusesineitä. Veico-tuotteet suunnitellaan ja valmistetaan Keuruulla, Keski-Suomessa.

https://www.veico.fi

Verket

Kauppakonsepti VERKET haluaa toimia luovuutta edistävänä konseptina tarjoamalla kestävää elämäntyyliä tukevia tuotteita ja palveluita.

Valikoimastamme löydät tuotteita paikallisilta käsityöläisiltä ja designereiltä sekä muita eettisesti ja kestävästi valmisteltuja tuotteita.
Meillä on vaatteita...

https://www.verket.fi/

Vernada Oy

Vernada tunnetaan oivaltavista, graafisen tyylikkäistä nahkakoruistaan. Nämä persoonalliset korut valmistetaan huolella valituista, laadukkaista ja turvallisista materiaaleista. Vernadan nahkarannekoruista on tullut monen asiakkaan rakkaimpia koruja. Ne kulkevat aina mukana ja puhuttelevat hyvillä v...

https://www.vernada-puoti.fi/

Verso Design

Verso Design on suomalainen perheyritys, joka suunnittelee, valmistaa ja markkinoi omaleimaisia ja korkealaatuisia sisustustuotteita. Sydäntämme lähellä on laadukkaat luonnonmateriaalit, perinteiset käsityötekniikat yhdistettynä tämän päivän pohjoismaiseen muotoiluun. Suurin osa tuotteistamme valmis...

https://shop.versodesign.fi/

VETO kiuas

Korkealaatuisia saunan kiukaita helsinkiläiseltä perheyritykseltä vuodesta 1949.

https://veto.fi

Vihertiipertti

Pieni luonnontuotejalosteita tekevä yritys toimittaa poikkeusaikana tuotteita ilmaiseksi kuljetettuna Oulun talousalueelle ja muualle Suomeen postitettuna. Tarjolla myös puutarhasuunnittelua ja keruupalveluja.

https://vihertiipertti.com/

Villa ja Peite

Olemme keskittyneet villaisten sekä luomupuuvillaisten peittojen, tyynyjen ja sijauspatjojen valmistukseen. Kaikki tuotteemme valmistetaan tehtaallamme Porissa käsityönä.

Uskomme, että asiakkaamme ovat kiinnostuneita ostamiensa tuotteiden raaka-aineista ja niiden alkuperästä. Siksi toimimme aina...

https://www.villajapeite.fi/index.php

Villipuro Oy

Villipuro Oy on pieni perheyritys, joka valmistaa luonnonkosmetiikkaa käsityönä. Valikoimaan kuuluu suolasaippuat, deodorantit ja huulivoiteet. Tervetuloa tutustumaan valikoimaanme!

Https://villipuro.fi

Viltgården premium products Oy

Kotimaista riistalihaa kotiovelle toimitettuna. Ammattitaidolla paloiteltu, vakuumipakattu ja pakastettu. Kotimaisia tarkastettuja riistasorkkaeläimiä, valkohäntäpeuraa, hirveä, muflonia, kuusipeuraa. #metsästälautaselle

https://www.vapaatariistaa.fi

Viona Blu

Viona Blun takana on sisarukset, jotka uskovat, että laadukas käsilaukku tai asuste on todellista luksusta vain, jos se on valmistettu luontoa kunnioittaen. Viona Blun tuotteet suunnitellaan ja valmistetaan kestämään aikaa ja toimimaan arjessa kuin juhlassakin. Päämateriaalimme on ekologinen kalann...

HTTPS://www.vionablu.com

Virkkukoukkunen Oy

Virkkukoukkusen omaleimainen design, mukavat mekot, asusteet, kodintekstiilit ja postikortit ovat ilostuttaneet jo vuodesta 1993.

Persoonallinen elämysmyymälä sijaitsee Imatralla, kosken kuohujen kupeessa.
Värikkääseen virkkukoukkusmeininkiin pääsee tutustumaan myös verkkokaupassa
www.virkku...

https://www.virkkukoukkunen.net/osastot/virkkukoukkunen/

Virtasalmen viljatuote

Virtasalmen Viljatuote Oy:llä on yli 20 vuoden kokemus gluteenittomien myllytuotteiden valmistamisesta. Suomalaisella työllä haluamme tuottaa puhtaista ja laadukkaista raaka-aineista maistuvia tuotteita asiakkaillemme. Kaikki tuotantotilamme ovat vain gluteenittomien tuotteiden valmistukseen ja kaik...

https://www.virtasalmenviljatuote.fi/

Virve Haahti the Guide

Virve Haahti the Guide tarjoaa elämyksellisiä opaspalveluja Lohjalla, Länsi-Uusimaalla ja historiallisella Kuninkaantiellä.

Varaa haluamasi kävelyopastus tai retki verkkokaupasta vaikka vuodelle 2022. Toteutamme sen heti, kun tilanne sallii. Vaihdoista ei lisäkustannuksia.

https://virvehaahti.johku.com

Visualaddict / Frida Steiner

Kotimaassa valmistettuja painotuotteita kaniilla kuvilla ja voimaannuttavia ajatuksilla: Self-help Notebookkeja ja Olet minulle tärkeä - kirjoja
Avainlipputuotteita

https://www.hyvavuosi.fi/

Vorssa Ink

Käsityönä valmistettuja asenne korviksia
•support your local earrings dealer•
Tatuointiliike

https://vorssaink.fi/

Vuorenpään

Koiratarvikkeita, koirien ja kissojen ruokia sekä vaatteita urheiluun, ulkoiluun ja retkeilyyn.

https://www.vuorenpaan.com/

VUURRAN

Turussa suunniteltuja ja ommeltuja naistenvaatteita toimistolta vapaa-aikaan ja arjen juhlahetkiin. Naisellisuutta ja värikkyyttä ripauksella särmää ja boheemeja vivahteita ❤

https://www.vuurran.fi/

Waldogs

Waldogsilta löydät laadukkaat kotimaisena käsityönä valmistetut treenitrikoot ja tuhansien koira- ja eläinaiheisten tuotteiden valikoiman.

Kaikki Waldogsin tuotteet ovat kotimaista suunnittelua ja esimerkiksi jokaiset urheilutrikoot valmistetaan, painetaan ja ommellaan käsityönä kotimaassa aina t...

https://www.teesntops.net/Waldogs

Wanhan Rauman putiikki Taruliina

Wanhan Rauman putiikki Taruliinassa myytävät tuotteet ovat sydämellä suunniteltuja ja rakkaudella valmistettuja ekologisia, laadukkaita käyttö-, lahja- ja sisustustuotteita sekä uniikkeja kierrätysmateriaalituotteita. Useimmat tuotteemme on valmistettu käsityönä Suomessa.

https://www.taruliina.fi/

Weecos.com

Weecos.com on ekologisten ja eettisten tuotteiden kauppapaikka, joka kokoaa saman katon alle satoja vastuullisesti toimivia kotimaisia designmerkkejä. Meillä voit tehdä laadukkaita, kestävää kehitystä tukevia valintoja, sillä kaikki Weecosissa myytävät tuotteet on valmistettu ympäristöä, ihmisiä ja ...

https://www.weecos.com/fi/

Weekend Snacks

Weekend Snacksit tulevat Suomen pienimmästä kaupungista Kaskisista. Perheyrityksemme on valmistanut herkullisia pikkusuolaisia jo parinkymmenen vuoden ajan. Meille on tärkeää työllistää Suomessa sekä kehittää asiakkaillemme maistuvia hyvän mielen tuotteita ilman turhia lisäaineita. Me olemme makuas...

https://weekendsnacks.fi/kauppa

Wild from Arctic

Lapissa, Kemijärvellä käsityönä valmistettuja marjavaahtokarkkeja ja muita luonnontuotepohjaisia herkkuja.

https://www.wildfromarctic.fi/

WILKAS

Wilkas tekee laadukkaita lastenvaatteita ja -tuotteita, jotka suunnitellaan ja valmistetaan alusta loppuun Suomessa. Tuotteillamme haluamme tuoda ilonpilkahduksia arkeen ja ​ tarjota suomalaista kädentaitoa ja korkeaa laatua Teille jokaiselle!

http://www.wilkas.fi/

Wiwi Design

Wiwi Design on kotimainen nouseva vaatebrändi jonka kaikki tuotteet suunnitellaan ja valmistetaan Suomessa. Kaikki käyttämämme kankaat ovat myöskin kotimaista lähituotantoa ja voimmekin ylpeydellä sanoa olevamme All made in FINLAND! Brändimme on tyylikäs, ajanhermolla, leikkisä ja veikeä. Mitoitus o...

https://wiwi.fi/

Wuudis Solutions Oy

Wuudis Solutions Oy on metsän digitalisaation edelläkävijäyritys. Palvelut mahdollistavat entistä älykkäämpien ja tuottavampien liiketoimintamallien käytön.
Wuudis tekee metsäomaisuuden hallinnan helpoksi ja metsänomistajasta metsäomaisuutensa päättäjän.
Metsänomistaja voi ladata palveluun metsät...

https://www.wuudis.com/pro/

XyliMind Oy

Hammaskeijun kotimaisia täysksylitoli- ja erytritoli pastilleja päivittäisen suun omahoidon tueksi.

Kaikki pastillimme ovat vegaanisia, gluteenittomia, laktoosittomia ja sisältävät vähemmän lisäaineita sekä enemmän ksylitolia ja erytritolia kuin monet muut markkinoiden vaihtoehdot.

Pakettiko...

https://www.hammaskeiju.fi/

YCM design

YCM design suunnittelee ja valmistaa koruja Helsingin Käpylässä.

http://www.ycm.fi

YO ZEN

YO ZEN luo koruilla ja vaatteillaan runollisuutta jokapäiväiseen elämään. Ajaton muotoilu tuo pisaran hauskuutta, ihmeellisyyttä ja keksimisen riemua arjen pieniin hetkiin. YO ZENen tuotteet ovat tarinoita, joihin voi palata vuodesta toiseen ja välittää sukupolvelta toiselle.

https://www.yozendesign.com/

Yrttiapteekki.com

Terveystuotteiden kotimainen verkkokauppa. Meiltä tarjoustuotteissa mm. flunssakauteen aito Suolapiippu - suolaterapialaite kotiin ja matkalle. KuuluPlus+ -kuulokoje huippuhalvalla.

https://www.yrttiapteekki.com
Katso kaikki verkkokauppa-
pienyrittäjät

Kampanjaan mukaan on ilmoittautunut
jo 1840 kotimaista yritystä!

Ilmoita suomalainen pienyritys tästä